MK vetäytyy ansaitulle (?) Joulutauolle, eikä päivityksiä tapahdu muutamaan päivään.
Lupailemani Euroviisu-ekstra venyy ensi vuoden puolelle, mutta kuten aiemmin sanoin, jokainen Suomen Euroviisukarsintaan osallistuva artisti tulee olemaan allekirjoittaneen syynissä ja ennakkoasetelmissa.
Toivotan lukijoille oikein Hyvää Joulua ja muistakaa syödä hyvin, sillä nyt se on entistä sallitumpaa. Jouluntoivotukset lähtee kahden YouTubesta löytämäni erilaisen jouluaiheisen kappaleen tahtiin.
Scooter: White Christmas, Fire!
YleX Aamu: Korvatunturi (Joulubiisi 2007)
---
Tulevan vuoden 2008 uutuuksiin MK:ssa lisään blogin teksteissä musiikkikappaleiden nimet italian-fontilla ja totuttuun tapaan artistien nimet boldaan. Toivottavasti teksti muuttuu joksenkin selkeämmäksi lukea.
maanantai 24. joulukuuta 2007
lauantai 22. joulukuuta 2007
Lyhyt oppimäärä musiikin vuosikymmenistä
Usein kiistellään parhaista musiikin vuosikymmenistä. 50-luvulla syntyi rock'n'roll ja r&b:n esiasteet, tosin silloin ei naiset heiluttaneet takamustaan sekä musiikki oli mustien miesten kitaralla väännettyä fiilistelyä. 60-luvulla tuli popmusiikki, erityisen brittiläinen poppi vaikutti paljolti tulevaisuuteen.
70-luvulla disco jytäsi joka tuutista, ja vuosikymmenen lopussa kehiteltiin ensimmäiset raptahdit. 80-luku on se vuosikymmen, joka vaikutti suuresti myös muotiin. Joku ei haluasi muistaa kuin musiikin tuolta ajalta, joku ei edes sitäkään. Syntikka oli ja on vieläkin hieno soitin. Tuolta ajalta kehittyi synapop ja tukkajumalien kasarihevi.
90-luku toi kaikkea. Eurodance näki päivänvalon suoraan verrannollisena syntikkapoppiin, tästä syntyivät nykyajan house- ja trancemusiikki. Grunge vakuutti jenkkejä erityisesti, huumorimusiikki nosti päätään ja vuosikymmenen lopussa Suomi liittyi rap-aaltoon.
2000-luvulla kaikki on toistaiseksi toisin. Ei ole syntynyt kuin r&b. Katkovaa biittiä, joka yhdistää poppia ja rappia, mutta ei muistuta enää alkuperäistä rhythm and bluesia. Mikä lienee seuraava trendi, joka valloittaa maailman? Uskoisin senkin liittyvän suuresti syntetisaattoriin. Enää ei tehdä "oikeilla soittimilla" niin paljon, koska hevi- ja metallimuusikotkin ovat liittyneet koneelliseen ilmaisuun. Koneet ovat meidän kaikkien nykyhetki ja tulevaisuus.
2010:ta odotellessa.

perjantai 21. joulukuuta 2007
Seksikäs täti-ihminen
Kylie Minogue sai tosiaan, kuten aiemmin kertoilin MK:ssa "X" -nimisen levyn julkaistua. Tämän tiimoilta keikkaa heitetään ja Suomeenkin Australian lahja saapuu jonkin ajan päästä. Iltalehdessä julkaistiin ihan näyttäviä kuvia kohtalaisen hyvin säilyneestä ja värikkään seksikkäästi pukeutuneesta Kylli-tädistä. Linkki alla kertoo kaiken olennaisen. Musiikki on myös melko kivaa.
Linkkivinkki: Iltalehden Kylie-kuva
Linkkivinkki: Iltalehden Kylie-kuva
keskiviikko 19. joulukuuta 2007
Sekoilun mestari
Meillä on Matti Nykänen, entinen urheilija, nykyinen levyttävä artisti, maailmalla on naispuoleinen mattinykänen. Amy Winehouse on lähes nimensä veroinen viinapää. Välillä tuntuu, että neitokainen vetää jotain muutakin, sen verran railakasta menoa on.
Amyn aviomies odottaa syytettä pahoinpitelystä ja oikeuden manipuloinnista. Poliisin mukaan Amy on sotkeutunut tapauksen tutkintaan ja niinpä rouvakin pistettiin selliin istuskelemaan.
Suomalaisten Amy-fanien hermoja kiristettiin, kun Winehouse jätti kesällä tyystin Provinssirockin keikkansa väliin. Ilman varsinaista kunnon syytä. Tosin myöhemmin selvisi, että sekin poisjäänti voitiin pistää sekoilun piikkiin.
Matti istui jo kakkunsa, koska Amy? Villi veikkaus: ei kauan mene.

maanantai 17. joulukuuta 2007
Liian aikaisin parhaat-kokoelma?
Mikä on rajana liian aikaisin tehdylle kokoelmalevylle, joka niputtaa oman uran parhaat yhdelle (tai nykyisin kahdelle tai jopa useammalle) CD-levylle?
American Idolsin voittaja Kelly Clarkson kritisoi turhan varhain tehtyjä kokoelmia. Ihan fiksusti sanottu nuorelta naiselta, joka on kuitenkin joidenkin vääräleukojen mielestä tuoteformaatin tuotosta itse.
Mielestäni on turhan aikaista pistää parin vuoden jälkeen kokoelmaa ulos. Tosin levy-yhtiö näitäkin asioita usein määräilee, ja nimenomaan levy-yhtiöiden vaihdosten kohdalla kokoelmalevy lasketaan usein sinänsä oikeuteuksi. Oli miten oli, turhan aikaisin ei sovi, menee maku siitäkin touhusta.
Antti Tuiskulta muuten tuli neljän levyn jälkeen kokoelma. Joksenkin tuntuu liian aikaiselta, kun kaveri on esillä ollut vasta niinkin vähän aikaa.

perjantai 14. joulukuuta 2007
Tartu mikkiin
TV2:n mainio "Tartu Mikkiin" marssittaa joka perjantai ruutuun taviksia ja tähtiä. Idea on vähän kuin "Bumtsi Bumissa" aikoinaan, mutta tämä on kokonaisuutena raikkaampi. Kiitos tavallisten pulliaisten musiikkinäytteiden.
Ehdottomasti eniten mieleen on jäänyt kaksi esiintyjää. Jimi Pääkallo heitti finaaliosuudessa aikoinaan freestyle-rappinsa niin lennokkasti ja odottamattomasti, että se virkisti kyseistä esitystä melkoisesti. Myös Tapani Kansa hurmasi mestarillisilla tulkinnoillaan, vaikka jätti hieman ylimielisen olon itsestään.
Tänään esiintynyt tämänvuotinen tangokuningatar Jenna Bågeberg yllätti positiviisesti. Upea ääni flikalla ja onhan hän Euroviisukarsinnoissakin mukana.
--
Niin, eli muistakaa se vielä, että MK:n Euroviisuekstrat alkavat varmasti vielä tämän vuoden puolella.

Tunnisteet:
Euroviisut,
iskelmä,
Jenna Bågeberg,
Jimi Pääkallo,
Tapani Kansa
Miss Pop toistamiseen sama
Jenni Vartiainen on Stara.fi -sivuston vuosittaisen kilpailun vuoden 2007 Miss Pop, samoin kuin hän oli jo neljä vuotta aiemmin. Onnittelut hänelle, oikeaan osoitteeseen meni! Niin ja hänen debyyttisoolonsa on ehdottomasti tämän vuoden yksi positiivista yllätyksistä.
torstai 13. joulukuuta 2007
Mikä on Joulun kovin myyntitykki?
Joulu on ajankohta levynmyynnissä, jolloin kokoelmat ovat taattuja pakettien sisältöjä. Artisti X tai yhtye Y julkaisevat sopivasti juuri kovimpaan myyntiruuhkaan kokoelman, johon saatetaan ahtaa pari uutta maistiaista tai lisä-DVD mukaan.
Mikä siis lienee Jouluviikon 2007 Suomen Virallisen Listan ykkösnimi?
Voisin listata potentiaalimmat ehdokkaat kattavasta Joulutarjonnasta. Vesa-Matti Loirin "Inari", Melkein vieraissa - Leevi And The Leavings Tribuutti, Smurffien "Rakettihitit vol. 15", Northern Kingsin "Reborn" ja Tiktakin "Sinkut 99-07".
Lopulta tästä joukosta Jouluksi eniten pinnoja kotiin kerää Smurffit. Valitettavasti. Hieman jo kulunut idea kierrättää populaarimusiikin tuoreita kappaleita ja ängetä loppuun pari alkuperäistä Smurffihittiä suomeksi. Itse joskus aikoinaan vähän lämpenin sille ensimmäiselle levylle, mutta nyt alkaa jo riittää. Onhan meillä tarjota vähän raikkaampaakin, esmes PMMP:n "Puuhevonen".

hevi,
lastenlaulu,
Leevi And The Leavings,
Northern Kings,
PMMP,
pop,
rock,
Smurffit,
Tiktak,
Vesa-Matti Loiri,
viihde
tiistai 11. joulukuuta 2007
Santana Pori Jazziin 2008
Virtuoosikitaristi Carlos Santana esiintyy tulevana kesänä Pori Jazzeilla. Sinänsä hienoksi homman tekee entisestään se, että Santana oli viimeksi Jazzeilla 1988. Tasan kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen tämä mestari palaa Poriin.
Koko ohjelmisto julkaistaan myöhemmässä vaiheessa. Mielenkiinnolla odotellaan mitä muita kovanluokan artisteja Poriin saadaan.

maanantai 10. joulukuuta 2007
Sunnuntaina päättyi Tiktakin tarina
Sunnuntai 9.12.2007 Helsingin Tavastia, Tyttöbändi Tiktak heitti viimeisen keikkansa.
Muistan kun Tiktak löi itsensä läpi. Pidin alusta alkaen tyttöjen musiikista, vaikka joukkoon mahtuu vuosien varrella myös muutamia paatoksellisia slovareita. Tyylitapa, jolla kappaleita tehtiin ei aina minua miellyttänyt. Ruotsalaiset biisinikkarit väänsivät kappaleet ja Suomessa ne käännettiin paikalliselle murteelle. Miksei voitu luottaa esimerkiksi Tiktakin tyttöjen omiin taitoihin, joista saatiin esimakua muun muassa Empun soolobändin yhteydessä.
Tarttuvien rallien lisäksi Tiktak koitti valloittaa maailmaa. Niin no, kuinka tosissaan asian suhteen lopulta oltiinkaan, niin ainakin Tik'n'Tak jäi suomalaisten mieliin. Harmittaa suunnattomasti, kun en aikoinaan nähnyt Tiktakia koskaan livenä. Ainutlaatuinen elämys se varmasti olisi ollut.
En malta olla listaamatta kärkibiisejä. Tilastointi kun mielestäni on niin mukavaa. Omat suosikit top kolme Tiktakin biisikatalogista: 1. Minne vaan 2. Heilutaan 3. Tänä yönä taivaaseen
Kaihoisasti muistaen Tiktakia, ja hyvää jatkoa eri piireissä ja tekemisissä tytöille toivottaa Musiikkia Korville.

sunnuntai 9. joulukuuta 2007
Parisen viikkoa sitten oli todella hyvä päivä
Otsikossa lainaan Yön Olli Lindholmia ja hänen marraskuun lopun hyvää päiväänsä. Yö kävi Porissa, kuten MK aikaisemmin asiasta uutisoi. Meikäläisen keikkaraportti löytyy toisaalta, joten liitän linkin sinne. Mahtava keikka oli!
Linkkivinkki: Yö Porissa
Linkkivinkki: Yö Porissa
lauantai 8. joulukuuta 2007
Antaa Ruoskan jälleen piiskata
"Rabies" on huhtikuussa julkaistan albumin nimi. Esimakua levystä tarjoillaan Tapaninpäivänä digitaalisessa muodossa. Tämän singlen nimi on "Pirunkieli" ja orkesteri Suomen Rammstein, Ruoska.
Ruoska on kuulunut meikäläisen suuriin suosikkeihin noin neljän vuoden ajan. Löysin bändin niin sanoitusti vahingossa, mutta sille tielle se vei. Vertaukset Rammsteiniin aiheuttivat itselleni mielenkiinnon tutkia Ruoskan heiluntaa tarkempaa.
Tällä hetkellä omistan kaikki Ruoskan levyt, ja muutos ensilevyn koneettomasta ja ponnettomasta poljennasta nykyisin erittäin rankkaan industrialiin on huima. Nimenomaan syntikoista irti saadut lisäefektit kera solisti Mennanderin persoonallisen lausuntaan (ei laulanta, toim.huom.). Ärrää korostetaan ja koo kuulostaa vahvalta ja uhmakkaalta myös. Suomi on hieno kieli.
Paras Ruoska-kappale on ehdottomasti "Tuonen viemää". Siinä oleva melodia kierrättää mainiosti synariffiä. Vetovoima on taattu. Uutta materiaalia odotellessa miesten MySpace-sivusto tarjoaa esimakua tulemasta. Alla linkki.
Linkkivinkki: Ruoska @ MySpace

torstai 6. joulukuuta 2007
Onnea yhdeksänkymppinen Suomi!
Näin Itsenäisyyspäivän kunniaksi kaivamme YouTuben arkistojen aarteista "Maamme" -laulun. Esittäjäksi valitsen henkilön, joka on ollut vuoden verran jo poissa meidän hiippakunnasta, mutta teki ikimuistettavan sykäyksen kotimaiseen populaarimusiikkiin. Olkaamme hyvä, lakki päästä, ylös nousten ja yhdessä laulaen. (Varsinainen laulu alkaa minuutin paikkeilta)
keskiviikko 5. joulukuuta 2007
Kumpi vai kampi
Jenkeistä tulee kaksi poppari-näyttelijää, jotka laskisin melko tarkkaan samalle viivalle. Hillary Duff ja Lindsay Lohan. Jälkimmäinen on viime ajat keskittynyt kunnolla itsensä nolaamiseen, ääliömäisyyteen ja epäesimerkilliseen elämään. Duff taasen profiloitui kaiken maailman pehmopurkka lizziemcguireksi.
Kumpi on parempi näyttelijä? LL taitaa olla vähän monipuolisempi, kun HD on ollut yhden saman kiltintytön rooleissa. Eikä tämän blogin kuulu arvostella elokuvia sitä paitsi, vaikka olen niidenkin suurkuluttaja.
Kumpi on parempi levyttävä artisti? Paha sanoa noin äkkiseltään. Molemmilla on samankaltaista poprokkia, jossa radioystävällisyys on taattu. Kummankin elokuvissa on runsaasti musiikkikohtauksia, jossa monipuoliset tyttelit pääsevät näyttämään kyntensä. Vetäisin flikat lopulta samalle viivalle.

Laatua
Seuraavaksi listaan lupaamani vastakohdat "Sontaa" tekstille eli "Laatua". Parhaat kappaleet top vitonen just nyt.
1. Anna Abreu: "Ivory Tower"
- Mahtavaääninen taskuraketti, jonka musiikki kuulostaa maailmanluokan tasoiselta. Ei uskoisi todellakaan kotimaiseksi. Kakkossinkku kovempi kuin ensimmäinen, vaikka jo se osoitti taidot.
2. Nightwish: "Bye Bye Beautiful"
- Anette ja pojat veivaavat reteästi. Marcon lisävokaalit värittävät kappaletta hyvin ja koneellisuudella luodaan mahtavaa lisätunnelmaa.
3. Serj Tankian: "Empty Walls"
- SOAD-vokalistia yksinään. Taso vähintään yhtä huikeaa kuin orkesterin kera. Persoonallinen äänenkäyttäjä ja esiintyvä artisti.
4. Bloc Party: "Flux"
- Uuden ajan poprock-bändejä koneellisin ilmaisuin. Toimii mainiolla sykkeellä.
5. Movetron: "Ei kenenkään maa"
- Hieno paluukappale. Ans kattoo millainen yleisilme bändillä on tulevalla levyllään.
Jälleen saa esittää omia näkemyksiään näistä. Eli hop hop kommentoimaan.

Anna Abreu,
Bloc Party,
dance,
hevi,
metalli,
Movetron,
Nightwish,
pop,
rnb,
Serj Tankian
tiistai 4. joulukuuta 2007
Sontaa
Jatketaanpas tilitystä edellisen viestin tapaan. Musiikkia mahtuu maailmaan niin paljon, että välillä joukkoon mahtuu pahoja harhalaukauksia. Itse listaan seuraavaksi top vitosen tämän hetken suurimmasta "sonnasta". Pienet perustelut liitän toki mukaan, ettei jää epäselväksi miksi juuri mikäkin on mitä on.
1. Apocalyptica feat Christina Scabbia: "S.O.S. (Anything But Love)"
- Vierailevien artistien mukaanottaminen on ihan jees idea ja Apocat on muuten toimiva pumppu. Scabbian laskisin muutenkin b-tason hevipopin laulajaksi, joten sinänsä hänelle laulettavaksi jäänyt slovarintynkä jää nimensä mukaisesti tyngäksi. Ei sytytä, kun on märkiä tikkuja.
2. Fergie: "Clumsy"
- BEP-mimmiä soolona. Edellinen isojen tyttöjen pillittämisestä kertonut kappale ei loppupelissä ollutkaan niin huono kuin kuvittelin. Tämä on pahempi hasardi. Rnb-musiikin heikkoutta kuvaava kappale. Juuri kun itse olen lämmennyt joillekin rnb-kappaleille, niin tulee tällaista sontaa.
3. Lenny Kravitz: "I'll Be Waiting"
- Tähän kohtaan haluan lukijoilta (te kaikki kolme?) kommenttia. Miksi Lenny K on niinkin arvostettu esiintyjä kuin on? En ole koskaan ymmärtänyt hänen musiikin päällensä.
4. HIM: "The Kiss Of Dawn"
- Pidän HIMin musiikista, vaan tälle en lämpeä. Tuorein levy piti olla rankinta Ville Valo & Soitinorkesteri HIMiä koskaan ikinä milloinkaan. Mukarankkaa teennäistä jaarittelua, ha!
5. Spice Girls: "Headlines"
- Comeback-jahkailua. Viisi likkaa, joista varsinaisesti ei ole kunnon laulajia edes yhtään. 90-luvun menestyshittien takaa löytyi hyvät taustamiehet, sen takia se musiikki iski silloin. Niin minuakin, siis kappaleet, ei laulajat.
Saa kommentoida! Seuraavaksi (eli tässä lähitulevaisuudessa) listaan parhaat top 5 perusteluineen.

Apocalyptica,
Christina Scabbia,
Fergie,
hevi,
HIM,
Lenny Kravitz,
pop,
rnb,
Spice Girls
Huonoja biisejä hienolla artistilla
Olen jonkin sortin Katri Ylander -fani. Koen vain suurta vääryyttä, että Katrin tasoinen iloinen, reipas ja upeaääninen nuori flikka joutuu laulamaan niin surkeita kappaleita, kun hänellä on ollut. Yltiöpäistä radiopoppia pahimmillaan.
"Onko vielä aikaa?", "Mansikkamäki" ja "Aamuaurinkoon" ovat neidon singlejä, joista tosin ei kukaan mukaan saisi sen enempää irti, mitä näistä hutilaukauksista voi saada. Viimeisin kappale "Valehdellaan" sisältää reteät pop-paukkeet, mutta kertosäe tarjoaa lässähtävän kohdan, jolloin kappaleesta katoaa lopullinen vetovoima.
Rohkenen väittää, että iskelmämusiikki voisi olla Katrin äänelle sitä parasta musiikkia. Tai ainakin parempia popkappaleita. Olen puhunut, ugh!

maanantai 3. joulukuuta 2007
Venyväistä soolomatskua
Laihon Kimmon alterego Elastinen on sitten Fintelligensin aikojen muuttunut musiikillisesti vetoaviin suuntiin. Jos paikoin F:n aikana tuntui Elastisen ja Iso-H:n höpinät kovinkin korneilta uhoilta mainiosti tuotettujen taustojen päällä, niin viimeistään soololevyjen kohdalla kavereiden todelliset taidot ovat paljastuneet.
Itse en pahemmin voi kommentoida Iso-H:n sooloa, koska en ole kuullut kuin sen yhden hittisinglen. Elastisen levyiltä taasen on tarjoiltu maukkaita raitoja, joita ryydittävät monipuoliset musisoinnit. "Elaksis Kivi" tarjoili veikeän sanaleikin jo nimessään ja "Anna soida" oli lopullinen soololäpimurto. Tuorein "E.L.A." on viihdytyskategoriassaan täyden kympin luokkaa.
Single "Ovet paukkuu" on tarttuva raita ja tuorein "Häivytään" pistää entistä kovemmaksi. Paikoin jopa trancemaisiin mittoihin kasvava kappale tuo mieleen Elastisen vierailun Daruden albumilla. Ehkä D tarjosi E:lle pari demonauhaa, heh.
Elastisesta on kasvanut vakavastiotettava esiintyjä. Ei pelkkää uhoa ja tuhoa, vaan ennestään hyvänkuuloiseen materiaaliin on tullut lisää energiaa. Huippua jopa!

sunnuntai 2. joulukuuta 2007
Kimpale kultaa
Lauri Tähkä & Elonkerjuun "Tuhannen riemua" vastasi orkesterin lopulliseen läpimurtoon. Edellinen toi yhtyeen jo suuremman yleisön ilmoille, mutta "Pauhaava sydän" ja tuore "Kimpale kultaa" aikaansaivat tuplaplatinarajan rikkoutumisen levymyynnissä. Se on notta vaan sillä lailla, että hirviästi onnee teille pojat ja likka!
lauantai 1. joulukuuta 2007
Onnistunut laina
Yleensä samplet ("sämplääminen, lainaaminen") herättävät suuresti keskustelua. Joko niistä pitää tai niitä inhoaa. Samankaltaiselta kuulostaminen lasketaan nykyään lainaamiseksi. Oli miten oli, mielestäni samplejen käyttö on vähintään kohtalaisen suotavaa. Ei se minua haittaa. Kunhan luvat ovat enimmäkseen kunnossa.
Loppuvuoden aikana on kuultu melko onnistunutta samplen kierrätystä. Siitä on vastannut aiemmin lähinnä kiekumisella ja ärsyttävällä r&b-musiikilla esiintynyt Craig David. Nyt hän on koskenut niinkin pyhään asiaan kuin "nimikaimansa" David Bowien katalogiin.
"Let's Dance", 70-luvun discopophelmi, vääntyy mainiolla tavalla Craig Davidin "Hot Stuffissa". Mielenkiintoinen versio, toimii kympillä. Maistiainen alempana. Toimiiko teille, toverit?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)