keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Kylli-täti täyttää 40

Austraalialainen seksipommiksikin asti noussut entinen tv-sarjanäyttelijä Kylie Minogue täyttää tänään tasan 40 vuotta. Onnittelut hänelle!

Nykyisin lähinnä popparina tutuksi tullut Kylie on onnistunut uudistumaan joka levyllään sopivasti. Alkuaikoina synkähkö pop on muuttunut iloisemmaksi ja tanssittavammaksi dancepopiksi 2000-luvulla.

Kolme vuotta sitten tuli takapakkia, kun Kylie sairastui rintasyöpään. Sairaus tuli selätettyä ja sen jälkeen ikäneito on onnistunut tekemään mahtavan paluun. Vielä on vuosia jäljellä monia. Hittejäkin siihen joukkoon tulee mahtumaan entisten lisäksi.

Euroviisut'08: Loppuveto

Niinhän siinä kävi, että hevillä hävittiin. Suomi upposi teräsbetonina veden pohjaan finaalissa. Kieltämättä pieni yllätys oli Suomen sukellus. Olisi luullut olevan siinä sijoilla 10-12. Pettymyshän tämä on, mutta hyvin pojat vetivät. Ei pidä hävetä laisinkaan!

Venäjä vei voiton 272 pisteellä. Eroa toiseen itäkansaan, Ukrainaan, oli kaiken kaikkiaan kymmeniä pisteitä. Eli selkeä voitto. Onnea heille ja hänelle.

MK:n vierailijat äänestivät Teräsbetonin menestyksestä seuraavalla tavalla, joista neljä arvasi oikein. Onnea heillekin!

Taivas lyö tulta, voitto! 1 (7%)
Finaalissa kymmenen parhaan joukossa 7 (53%)
Finaalissa sijoilla 11-24 4 (30%)
Jää semifinaaleihin 0 (0%)
Jumbo... 1 (7%)


Joskus hamassa tulevaisuudessa mietiskelen MK:ssa, että millä eväin ensi vuonna Suomi lähtee voittoa hakemaan. Kannattaako hevi vai onko viisumaailmassa kuollut iskelmä täsmäase. Entä kotimainen danceskene, löytyisikö sieltä jotain. Näihin vastauksia tuonnempana.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Euroviisut'08: Näin käy finaalissa!

Jatkan Euroviisu-innostusta vielä yhden viestin verran tähän putkeen, kun kerran vauhti on päällä. Veikkaan jokaisen maan kohdalla realistiset (+ oma maku) sijoitushaarukat finaalissa. Olen ottanut huomioon "naapuripisteet", jotka ovat valitettava negatiivinen asia näissä karkeloissa.

Maat haarukoissa aakkosjärjestyksissä.

01-03: Islanti, Ruotsi, Ukraina
04-06: Israel, Kreikka, Venäjä
07-09: Azerbaidzan, Georgia, Tanska
10-12: Armenia, Serbia, Suomi
13-15: Espanja, Iso-Britannia, Norja
16-18: Albania, Latvia, Ranska
19-21: Bosnia Herzegovina, Romania, Turkki
22-25: Kroatia, Portugali, Puola, Saksa

Euroviisut'08: Suoraan finaaliin päässeet

Viime vuoden voittaja (luonnollisesti) ja neljä suurinta rahoittajamaata (joilla ikipassi) pääsivät suoraan finaaliin. Näistä teen pienet esikatsaukset tässä ja nyt.

Iso-Britannia: Andy Abraham "Even if" - Mukavankuuloista diskoilua. Vetävä biisi, jolle voi odotta ainakin kohtalaista menestystä.

Saksa: No Angels "Disappear" - Neljä neitosta laulelee jotenkin tutulta kuulostavan taustan päälle. Mitäänsanomatonta, ei edes värikästä, vaikka Saksa yleensä on vetänyt tahallaan aina "vähän yli".

Ranska: Sébastien Tellier "Divine" - Hah! Hauskalta näyttävä video antaa odottaa jäätävää lavaesitystä. 60-luvun pornostaralta vaikuttava solisti hölisee omiaan tyylikkään taustan jammailessa kympillä.

Espanja: Rodolfo Chikilicuatre "Baila el Chiki Chiki" - Lisää vahvoja miesartisteja Ranskan lisäksi. Tällä kertaa Espanaja pistää ilmoille huumoria isolla H:lla. Onko tässä kesän hittiviisu nro yksi?

Serbia: Jelena Tomašević feat. Bora Dugić "Oro" - Balladilinjalla jatkava voittajamaa vetää pahemmin metsään kuin viime vuonna. Tällöin kappaleesta jäi jotain mieleen, nyt ei mitään.

Euroviisut'08: Jälkikatsaus toiseen semifinaaliin

Huh, juuri päättynyt Euroviisujen toinen semifinaali ratkaisi loput finaalimaat. Ilahduttavaa on se, että jokainen Pohjoismaa on mukana loppupeleissä. Suomi pesee ainakin Ruotsin, mutta peseekö Islanti Norjan ja Tanskan ja jopa meidät.

Islanti oli koko setin paras esitys. Itse pidän juuri tuon tyylisestä musiikista suuresti ja trance(poppi)a tarjoiltiin koko Euroopan kuultavaksi terävien soundien kera. Kenties nousi suurimmaksi voittajasuosikikseni. Ruotsilla on täydellinen euroviisukappale - myös kliseineen. Potentiaalinen voittaja, mutta esittäjä on sen verran leikeltyn ja muovisen oloinen, että edellisvuoden Carola jää toiseksi.

Turkin rokki oli melko diipadaapaa, mutta Ukrainan tiukka mimmi oli erittäin näpsäkän oloinen. Biisissä oli kiehtovaa vetovoimaa hyvien soundien saattelemana. Kuten Peltsi sanoi tv-lähetyksessä, Latvialla oli ilmiselvä Ari Koivusen isoveli, kauan kadoksissa ollut. Muuta viisusta ei jäänyt mieleen. Sveitsi oli lopulta ihan ok, vaikka aluksi vierastin erityisesti esityskieltä. Tshekin neitosen ääni peittyi pahasti taustan alle, eikä ollut mitenkään värikäs esiintyjä muutenkaan, vaikka nätti oli.

Latvia toi mieleen takavuosien europumppu Rednexin. Humoristisella otteella hyvälle tuulelle. Hienoa, että ponnisti finaaliin. Kroatia voidaan laskea myös yllätysmaaksi finaaliin. Veteraaneilla kohti jymypaukkuako? Ei vaan, taisi lento tyssätä siihen. Bulgarian kappale oli menevää klubikamaa, mutta viisuihin liian loistavaa tanssimusiikkia.

Tanskan ralli jäi Ruotsin ohella soimaan päähän. Hyvän biisin (tahi tässä tapauksessa viisun) merkkihän se on. Georgian sokea solisti keräsi sympatiaa, viisu oli myös kohtalainen. Malta tykitti kunnolla, Makedonia oli joksenkin ihan toimivaa ja ihmetellä sopii Portugalin finaalipaikkaa. Tuollaisella pikakatsauksella kommentoisin näin.

torstai 22. toukokuuta 2008

Euroviisut'08: Jälkikatsaus ensimmäiseen semifinaaliin

Piti aluksi tehdä ennakkokatsaus Euroviisujen semifinaaleihin ja finaaliin, mutta tyydynkin jälkikatsaukseen. Mikäs sen mukavempaa kuin jossitella valmiilla tuloksilla. Heh!

Ensimmäisestä semifinaalista mieleeni jäivät Montenegro, Azerbaidžan, Slovenia, Armenia, Suomi ja Kreikka. Näillä mailla oli setin parhaat kappaleet. Sinänsä oikein harmittaa, ettei Slovenia päässyt jatkoon. Näpsäkkä leidi laulamassa ja viisukin mainio, mutta Eurooppa ei lämmennyt kappaleelle.

Montenegro oli yllättävän hyvä. Alkukatseluissa en kiinnittänyt huomiota biisiin, mutta lopulta se oli kelpoa iskelmärokkia. Azerbaidžan kilpaili Suomen kanssa parhaasta lavashow'sta ja viisu rullasi hyvällä sykkeellä siinä sivussa. Armenia yritti olla uusi Ruslana, joka voitti pari vuotta sitten Euroviisut. Hivenen jää Ukrainan taannoisesta hitistä, mutta yritys hyvä kymmenen. Kreikka hurmasi söpöllä (ja tarttuvalla) naisella (ja viisulla).

Suomi, meidän Suomemme. Teräsbetoni latasi ilmoille juuri sellaisen show'n mitä saattoi odottaa. Mielestäni meni positiivisella mielellä jopa paremmin kuin saattoi odottaa. Paineet kasvoivat suuriksi, jos ei päästäkään finaaliin. Vaan mitäs tekivät hevipoikamme maailmalla. Hienoa, upeaa ja mahtavaa. Me ollaan vähintään 12 parhaan joukossa. Huom. vähintään.

Israel pääsi finaaliin, mielestäni oli ihan ok biisi, vaikka menestystä en olisi sille suonut. Eurooppalaiset äänestänevät sen kymmenen parhaan joukkoon. Viro oli huikea! Hauska, ei muuta.. Belgia ilostutti mukavasti myös. Mielikuvituskielellä laulaen voi paasata vaikka mitä. Norja pääsi hieman yllättäen finaaliin. Balladilla liikkeellä ollut kohtalaisen hyvännäköinen blondi raivaa Norjan kappaleen top kympin lähettyville finaalissa.

Puola ei itseäni säväyttänyt, vaikka finaalissa onkin. Amerikkalaisen unelman seurauksena puolalais-jenkki esiintyjä oli lähinnä kornin näköinen. Itse kappalekin oli huono. Irlanti, hoh. Hyvää biittiä, kunnon eurodancejytkettä. Siinä se, ei yllätys ettei päässyt finaaliin. Andorra kuulosti alkukatseluissa paremmalta. Lopulta esitys jäi latteaksi. Venäjä tulee olemaan viiden parhaan sakissa. Sama kaveri oli Lordin vuonna toisena loppupisteissä.

Sellaista. Tänään on vuorossa toinen semifinaali ja analyysini siitä tulee mahdollisesti huomenissa.

---

Lisäsin hieman äänestysaikaa gallupiin. Äänestä, miten Teräsbetoni pärjää!

torstai 15. toukokuuta 2008

Kuka Idols-kilpailija tekee pisimmän uran? -kyselyn tulos

Ensiksi suuret kiitokset äänestäjille. Teitä oli uusi ennätys! 13 kappaletta. Kiitos ja kummarrus. Idols sai jälleen aikaan massaäänestyksen :)

"Kuka Idols-kilpailija tekee pisimmän uran?" oli kyselyn aiheena ja seuraavaan ratkaisuun päädyttiin tasan viikon ajan äänestäneiden kesken:

Anna Abreu 1 (7%)
Ari Koivunen 5 (38%)
Kristian Meurman 0 (0%)
Hanna Pakarinen 1 (7%)
Antti Tuisku 3 (23%)
Jani Wickholm 1 (7%)
Katri Ylander 2 (15%)


Koivus-Ari sai suurimman kannatuksen. Antti Tuisku peesasi hyvin, mutta jätti taakseen Katri Ylanderin ja muut Idolsista ponnistaneet.

--

NÄIN SEN NÄEN

Veikkaan vielä itse, kuinka kauan edellä mainittujen idolien urat tulevat kestämään. Kristallipalloni ei tule pettämään.

Anna Abreu - 2-4 levyä, kunnes päätyy Amerikkaan Broadway -näyttelijäksi tahi Portugaliin TV-show'n juontajaksi. Ei varsinaisesti jätä koskaan musiikkia kokonaan, mutta levyjä ei tule enempää

Ari Koivunen - ultimaattinen maksimimäärä levyjen suhteen debyytin lisäksi on kaksi lisää. Hevi-Ari ja Idols-Ari termit pännivät Koivusta itseään. Koivus-Ari vetäytyy julkisuudesta ja heittää trubaduurikeikkaa trion muodossa esittäen Kirkan kappaleita pienissä kuppiloissa

Kristian Meurman - yksi levy vielä. Toimii sen jälkeen maarithurmerintamais-mikkokuustos -henkisenä hyvän tahdon lähettiläänä. Leppoisa persoona tuo mukanaan yhden roolin, pienen sivuroolin, jostain isosta kotimaisesta elokuvasta

Hanna Pakarinen - tekee uskomattomat neljä levyä vielä. Päättää uransa kaikkien aikojen eniten myyneenä englanniksi laulavana naisartistina. Niitä ennätyksiä ei vähään aikaan rikota. Siirtyy Salkkarit -tyyliseksi näyttelijäksi ilman suurempaa suosiota

Antti Tuisku - max. 2 kokopitkää, sitten vetäytyy tyystin julkisuudesta. Palaa kotiseudulle Rovaniemelle, avaa oman ravintolan Lordin putiikin viereen ja tapaa entisiä fanejaan sitä kautta. Ei alakaan näyttelijäksi, vaikka unelmoi siitä

Jani Wickholm - yltää jopa 8-12 levyyn vielä tuoreen Ranta-Ahon valot -levyn jälkeen. Countrymainen iskelmärokki puree kuuntelijoihin ja kasvattaa fanijoukkojaan entisestään. Mielekäs persoona tekee tulevaisuudessa kappaleita muille, kenties tuleville iskelmästaroille

Katri Ylander - 5-8 levyä vielä. Iskelmällinen pop puree kansaan, leipääntyy artistin puuhaan ja keikkailuun. Päätyy Porin teatteriin näyttelijäksi ja tekee pitkän uran siellä

Saa kommentoida!

maanantai 12. toukokuuta 2008

Klassikkobiisi jälleen uusiksi

Whatever You Want on kappale, josta on kaikenkarvaisia versioita tehty sen olemassaolon aikana. Tällä kertaa veikeät Scooterin pojat pistävät sen uusiksi.

Kyseinen laina tahi sitten coverointi, miten haluaa sanoa, Jump That Rock! on kuultavissa täältä. Ei enää ihan niin jumpstylehenkinen sentään kuten Scooterin tuorein floppialbumi kokonaisuudessa oli. Parempaa päin mennään, kuten jo viimeksi Scooterista turinoidessani sanoin.

Eikä tässä kaikki. Scooter sulatti tuolla levyllään Brittien sydämet. Scooter on listaykkönen tiputtaen itsensä Madonnan kärjestä.

torstai 8. toukokuuta 2008

Vetoapua Indicalle

Taannoin Indican Jonsu lainasi äänensä Nightwish-suomennokseen. Kaverille kans-periaate toimii nyt toisinpäin ja Tuomas Holopainen on ollut auttamassa Indicaa Pahinta tänään -kappaleen kanssa.

Hyvältä kuulostaa! Testaa itse.

MK seuraa Belgradin Euroviisuja

Vuoden 2008 Euroviisut ovat entistä lähempänä. Parhaista viisuista kisataan jo 53 kertaa ja mukana on ennätyssuuri kilpailijamäärä, 43 maata. Tarkoituksenani on käydä semifinaalit, joita on kaksi kappaletta, läpi ennen kisoja sekä tietysti suoraan finaaliin päässeet maat kappaleineen.

Toivon mukaan alkuviikosta MK:ssa on luettavissa seuraavaksi Euroviisuista.

--

Seuraavassa esiintyjämaat ja kappaleet, jotka poimin YLE:n sivulta.

SEMIFINAALI 1: TI 20.5.2008, OSALLISTUJAT ESIINTYMISJÄRJESTYKSESSÄ:

01 Montenegro - Stefan Filipović "Zauvijek volim te"
02 Israel - Boaz Mauda "The fire in your eyes"
03 Viro - Kreisiraadio "Leto svet"
04 Moldova - Geta Burlacu "A century of love"
05 San Marino - Miodio "Complice"
06 Belgia - Ishtar "O julissi"
07 Azerbaidžan - Elnur & Samir "Day after day"
08 Slovenia - Rebeka Dremelj "Vrag naj vzame"
09 Norja - Maria "Hold on be strong"
10 Puola - Isis Gee "For life"
11 Irlanti - Dustin the Turkey "Irelande douze pointe"
12 Andorra - Gisela "Casanova"
13 Bosnia-Hertsegovina - Laka "Pokušaj"
14 Armenia - Sirusho "Qele, Qele"
15 Alankomaat - Hind "Your heart belongs to me"
16 Suomi - Teräsbetoni "Missä miehet ratsastaa"
17 Romania - Nico & Vlad "Pe-o margine de lume"
18 Venäjä - Dima Bilan "Believe"
19 Kreikka - Kalomira "Secret combination"


(Lisäksi Espanja ja Saksa mukana äänestyksessä)

SEMIFINAALI 2: TO 22.5.2008, OSALLISTUJAT ESIINTYMISJÄRJESTYKSESSÄ:

01 Islanti - Euroband "This is my life"
02 Ruotsi - Charlotte Perrelli "Hero"
03 Turkki - Mor ve Ötesi "Deli"
04 Ukraina - Ani Lorak "Shady Lady"
05 Liettua - Jeronimas Milius "Nomads in the night"
06 Albania - Olta Boka ”Zemrën e lamë peng”
07 Sveitsi - Paolo Meneguzzi "Era stupendo"
08 Tšekki - Tereza Kerndlová "Have some fun"
09 Valko-Venäjä - Ruslan Alehno "Hasta la vista"
10 Latvia - Pirates of the sea "Wolves of the sea"
11 Kroatia - Kraljevi ulice & 75 Cents "Romanca"
12 Bulgaria - Deep Zone & Balthazar "DJ, take me away"
13 Tanska - Simon Mathew "All night long"
14 Georgia - Diana Gurtskaya "Peace will come"
15 Unkari - Csézy "Candlelight"
16 Malta - Morena "Vodka"
17 Kypros - Evdokia Kadi "Femme fatale"
18 Makedonia (EJTM) - Tamara, Vrčak & Adrijan "Let me love you"
19 Portugali - Vânia Fernandes "Senhora do mar (negras águas)"


(Lisäksi Iso-Britannia, Ranska ja Serbia mukana äänestyksessä)

FINAALI: LA 24.5.2008


02 Iso-Britannia - Andy Abraham "Even if"
04 Saksa - No Angels "Disappear"
19 Ranska - Sébastien Tellier "Divine"
22 Espanja - Rodolfo Chikilicuatre "Baila el Chiki Chiki"
23 Serbia - Jelena Tomašević feat. Bora Dugić "Oro"


(Lisäksi finaaliin pääsee 10 parasta maata kummastakin semifinaalista. Finaalissa äänestykseen saavat osallistua myös kaikki finaalista pudonneet maat)

ÄÄNESTYSJÄRJESTYS FINAALISSA LA 24.5.2008

01 Iso-Britannia 02 Makedonia (EJT)
03 Ukraina 04 Saksa
05 Viro 06 Bosnia-Hertsegovina
07 Albania 08 Belgia
09 San Marino 10 Latvia
11 Bulgaria 12 Serbia
13 Israel 14 Kypros
15 Moldova 16 Islanti
17 Ranska 18 Romania
19 Portugali 20 Norja
21 Unkari 22 Andorra
23 Puola 24 Slovenia
25 Armenia 26 Tšekki
27 Espanja 28 Alankomaat
29 Turkki 30 Malta
31 Irlanti 32 Sveitsi
33 Azerbaidzan 34 Kreikka
35 Suomi 36 Kroatia
37 Ruotsi 38 Valko-Venäjä
39 Liettua 40 Venäjä
41 Montenegro 42 Georgia
43 Tanska

tiistai 6. toukokuuta 2008

Nuorelta hevirokkikukolta uutta materiaalia

Idols-voittaja parin vuoden takaa, Ari Koivunen puuhastelee toisen levyn kohdalla. Tuskin kyseessä lienee "vaikea toinen albumi", kuten välillä on tapana tokaista. Koivusarilla on sen verran messevät taustavoimat, että niiden avulla saadaan hittilevy aikaiseksi.

Mutta. Tähän väliin iso mutta. Eikö Koivunen, joka kuitenkin esittää heviä rokin mausteilla ja rokkia hevi sävähdyksin olisi aika tehdä itsekin kappaleita. Todellisuutta tulevan levyn suhteen ei osaa vielä sanoa, mutta Koivunen keräisi huomattavasti lisäkarismaa vääntämällä itse menevät melodiat tai riipaisevat lyriikat.

Viime aikoina Koivunen muistetaan parhaiten nahinoinnistaan uudet "legot" saaneen veteraanin ja kanssakilpailijan välisestä oudosta sanaharkasta. Tiedä sitten kummankaan tapauksen todellista puolta, mutta hyvin vahva väripensseli on medialla asioiden suhteen ainakin tuntunut olevan.

Koivusen "muntila"-sivulta voit kuunnella uuden singlen, Give Me A Reasonin. Sitä perusssettiä, tuttua ja turvallista Koivusrokkia.

torstai 1. toukokuuta 2008

Kesähitin metsästys alkaa

.. ja dance on parasta kesämusiikkia. Ainakin näin väittävät MK:n kyselyyn vastanneet viisi henkilöä. "Mikä on parasta kesämusiikkia?" tiukkaan tenttiin äänet jakaantuivat seuraavalla tavalla:

Dancella duuriin 3
Hevillä ei häviä 0
Iskelmällä ihastutaan 1
Popilla pärjäillään 0
Rockilla rentona 0
Joku muu tyylilaji 1

Enää pitäisi tietää, mikä tämä mysteeriksi jäänyt "joku muu" oli. Jazz? Onhan kesällä mm. Pori Jazz -festivaali.

--

Samalla avaan pelin auki koko kesän kestävään "kilpailuun". Mikä on kesän 2008 kovin hitti?

Viime vuosina ei enää ole yltiöpäisesti soitettavia megalomaanisia kesädanceralleja, mutta uskon, että siinä on sopiva kohta pistää jalka väliin. Eli nyt jos juuri Sinulla on kesäbiitit ja helpot lyriikat pöytälaatikossa, niin vie demosi äkkiä lähimmälle radioasemalle. Sieltä sitten tietoa levitetään muihin radiohin ja levy-yhtiöön. Levyä alkaa pukkaamaan, keikkaa piisaa rintamalla, teeveessäkin on pakko vierailla joka toisessa ohjelmassa.

Niin eli sitä kesähittiä metsästämään.