MK vetäytyy ansaitulle (?) Joulutauolle, eikä päivityksiä tapahdu muutamaan päivään.
Lupailemani Euroviisu-ekstra venyy ensi vuoden puolelle, mutta kuten aiemmin sanoin, jokainen Suomen Euroviisukarsintaan osallistuva artisti tulee olemaan allekirjoittaneen syynissä ja ennakkoasetelmissa.
Toivotan lukijoille oikein Hyvää Joulua ja muistakaa syödä hyvin, sillä nyt se on entistä sallitumpaa. Jouluntoivotukset lähtee kahden YouTubesta löytämäni erilaisen jouluaiheisen kappaleen tahtiin.
Scooter: White Christmas, Fire!
YleX Aamu: Korvatunturi (Joulubiisi 2007)
---
Tulevan vuoden 2008 uutuuksiin MK:ssa lisään blogin teksteissä musiikkikappaleiden nimet italian-fontilla ja totuttuun tapaan artistien nimet boldaan. Toivottavasti teksti muuttuu joksenkin selkeämmäksi lukea.
maanantai 24. joulukuuta 2007
lauantai 22. joulukuuta 2007
Lyhyt oppimäärä musiikin vuosikymmenistä
Usein kiistellään parhaista musiikin vuosikymmenistä. 50-luvulla syntyi rock'n'roll ja r&b:n esiasteet, tosin silloin ei naiset heiluttaneet takamustaan sekä musiikki oli mustien miesten kitaralla väännettyä fiilistelyä. 60-luvulla tuli popmusiikki, erityisen brittiläinen poppi vaikutti paljolti tulevaisuuteen.
70-luvulla disco jytäsi joka tuutista, ja vuosikymmenen lopussa kehiteltiin ensimmäiset raptahdit. 80-luku on se vuosikymmen, joka vaikutti suuresti myös muotiin. Joku ei haluasi muistaa kuin musiikin tuolta ajalta, joku ei edes sitäkään. Syntikka oli ja on vieläkin hieno soitin. Tuolta ajalta kehittyi synapop ja tukkajumalien kasarihevi.
90-luku toi kaikkea. Eurodance näki päivänvalon suoraan verrannollisena syntikkapoppiin, tästä syntyivät nykyajan house- ja trancemusiikki. Grunge vakuutti jenkkejä erityisesti, huumorimusiikki nosti päätään ja vuosikymmenen lopussa Suomi liittyi rap-aaltoon.
2000-luvulla kaikki on toistaiseksi toisin. Ei ole syntynyt kuin r&b. Katkovaa biittiä, joka yhdistää poppia ja rappia, mutta ei muistuta enää alkuperäistä rhythm and bluesia. Mikä lienee seuraava trendi, joka valloittaa maailman? Uskoisin senkin liittyvän suuresti syntetisaattoriin. Enää ei tehdä "oikeilla soittimilla" niin paljon, koska hevi- ja metallimuusikotkin ovat liittyneet koneelliseen ilmaisuun. Koneet ovat meidän kaikkien nykyhetki ja tulevaisuus.
2010:ta odotellessa.

perjantai 21. joulukuuta 2007
Seksikäs täti-ihminen
Kylie Minogue sai tosiaan, kuten aiemmin kertoilin MK:ssa "X" -nimisen levyn julkaistua. Tämän tiimoilta keikkaa heitetään ja Suomeenkin Australian lahja saapuu jonkin ajan päästä. Iltalehdessä julkaistiin ihan näyttäviä kuvia kohtalaisen hyvin säilyneestä ja värikkään seksikkäästi pukeutuneesta Kylli-tädistä. Linkki alla kertoo kaiken olennaisen. Musiikki on myös melko kivaa.
Linkkivinkki: Iltalehden Kylie-kuva
Linkkivinkki: Iltalehden Kylie-kuva
keskiviikko 19. joulukuuta 2007
Sekoilun mestari
Meillä on Matti Nykänen, entinen urheilija, nykyinen levyttävä artisti, maailmalla on naispuoleinen mattinykänen. Amy Winehouse on lähes nimensä veroinen viinapää. Välillä tuntuu, että neitokainen vetää jotain muutakin, sen verran railakasta menoa on.
Amyn aviomies odottaa syytettä pahoinpitelystä ja oikeuden manipuloinnista. Poliisin mukaan Amy on sotkeutunut tapauksen tutkintaan ja niinpä rouvakin pistettiin selliin istuskelemaan.
Suomalaisten Amy-fanien hermoja kiristettiin, kun Winehouse jätti kesällä tyystin Provinssirockin keikkansa väliin. Ilman varsinaista kunnon syytä. Tosin myöhemmin selvisi, että sekin poisjäänti voitiin pistää sekoilun piikkiin.
Matti istui jo kakkunsa, koska Amy? Villi veikkaus: ei kauan mene.

maanantai 17. joulukuuta 2007
Liian aikaisin parhaat-kokoelma?
Mikä on rajana liian aikaisin tehdylle kokoelmalevylle, joka niputtaa oman uran parhaat yhdelle (tai nykyisin kahdelle tai jopa useammalle) CD-levylle?
American Idolsin voittaja Kelly Clarkson kritisoi turhan varhain tehtyjä kokoelmia. Ihan fiksusti sanottu nuorelta naiselta, joka on kuitenkin joidenkin vääräleukojen mielestä tuoteformaatin tuotosta itse.
Mielestäni on turhan aikaista pistää parin vuoden jälkeen kokoelmaa ulos. Tosin levy-yhtiö näitäkin asioita usein määräilee, ja nimenomaan levy-yhtiöiden vaihdosten kohdalla kokoelmalevy lasketaan usein sinänsä oikeuteuksi. Oli miten oli, turhan aikaisin ei sovi, menee maku siitäkin touhusta.
Antti Tuiskulta muuten tuli neljän levyn jälkeen kokoelma. Joksenkin tuntuu liian aikaiselta, kun kaveri on esillä ollut vasta niinkin vähän aikaa.

perjantai 14. joulukuuta 2007
Tartu mikkiin
TV2:n mainio "Tartu Mikkiin" marssittaa joka perjantai ruutuun taviksia ja tähtiä. Idea on vähän kuin "Bumtsi Bumissa" aikoinaan, mutta tämä on kokonaisuutena raikkaampi. Kiitos tavallisten pulliaisten musiikkinäytteiden.
Ehdottomasti eniten mieleen on jäänyt kaksi esiintyjää. Jimi Pääkallo heitti finaaliosuudessa aikoinaan freestyle-rappinsa niin lennokkasti ja odottamattomasti, että se virkisti kyseistä esitystä melkoisesti. Myös Tapani Kansa hurmasi mestarillisilla tulkinnoillaan, vaikka jätti hieman ylimielisen olon itsestään.
Tänään esiintynyt tämänvuotinen tangokuningatar Jenna Bågeberg yllätti positiviisesti. Upea ääni flikalla ja onhan hän Euroviisukarsinnoissakin mukana.
--
Niin, eli muistakaa se vielä, että MK:n Euroviisuekstrat alkavat varmasti vielä tämän vuoden puolella.

Tunnisteet:
Euroviisut,
iskelmä,
Jenna Bågeberg,
Jimi Pääkallo,
Tapani Kansa
Miss Pop toistamiseen sama
Jenni Vartiainen on Stara.fi -sivuston vuosittaisen kilpailun vuoden 2007 Miss Pop, samoin kuin hän oli jo neljä vuotta aiemmin. Onnittelut hänelle, oikeaan osoitteeseen meni! Niin ja hänen debyyttisoolonsa on ehdottomasti tämän vuoden yksi positiivista yllätyksistä.
torstai 13. joulukuuta 2007
Mikä on Joulun kovin myyntitykki?
Joulu on ajankohta levynmyynnissä, jolloin kokoelmat ovat taattuja pakettien sisältöjä. Artisti X tai yhtye Y julkaisevat sopivasti juuri kovimpaan myyntiruuhkaan kokoelman, johon saatetaan ahtaa pari uutta maistiaista tai lisä-DVD mukaan.
Mikä siis lienee Jouluviikon 2007 Suomen Virallisen Listan ykkösnimi?
Voisin listata potentiaalimmat ehdokkaat kattavasta Joulutarjonnasta. Vesa-Matti Loirin "Inari", Melkein vieraissa - Leevi And The Leavings Tribuutti, Smurffien "Rakettihitit vol. 15", Northern Kingsin "Reborn" ja Tiktakin "Sinkut 99-07".
Lopulta tästä joukosta Jouluksi eniten pinnoja kotiin kerää Smurffit. Valitettavasti. Hieman jo kulunut idea kierrättää populaarimusiikin tuoreita kappaleita ja ängetä loppuun pari alkuperäistä Smurffihittiä suomeksi. Itse joskus aikoinaan vähän lämpenin sille ensimmäiselle levylle, mutta nyt alkaa jo riittää. Onhan meillä tarjota vähän raikkaampaakin, esmes PMMP:n "Puuhevonen".

hevi,
lastenlaulu,
Leevi And The Leavings,
Northern Kings,
PMMP,
pop,
rock,
Smurffit,
Tiktak,
Vesa-Matti Loiri,
viihde
tiistai 11. joulukuuta 2007
Santana Pori Jazziin 2008
Virtuoosikitaristi Carlos Santana esiintyy tulevana kesänä Pori Jazzeilla. Sinänsä hienoksi homman tekee entisestään se, että Santana oli viimeksi Jazzeilla 1988. Tasan kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen tämä mestari palaa Poriin.
Koko ohjelmisto julkaistaan myöhemmässä vaiheessa. Mielenkiinnolla odotellaan mitä muita kovanluokan artisteja Poriin saadaan.

maanantai 10. joulukuuta 2007
Sunnuntaina päättyi Tiktakin tarina
Sunnuntai 9.12.2007 Helsingin Tavastia, Tyttöbändi Tiktak heitti viimeisen keikkansa.
Muistan kun Tiktak löi itsensä läpi. Pidin alusta alkaen tyttöjen musiikista, vaikka joukkoon mahtuu vuosien varrella myös muutamia paatoksellisia slovareita. Tyylitapa, jolla kappaleita tehtiin ei aina minua miellyttänyt. Ruotsalaiset biisinikkarit väänsivät kappaleet ja Suomessa ne käännettiin paikalliselle murteelle. Miksei voitu luottaa esimerkiksi Tiktakin tyttöjen omiin taitoihin, joista saatiin esimakua muun muassa Empun soolobändin yhteydessä.
Tarttuvien rallien lisäksi Tiktak koitti valloittaa maailmaa. Niin no, kuinka tosissaan asian suhteen lopulta oltiinkaan, niin ainakin Tik'n'Tak jäi suomalaisten mieliin. Harmittaa suunnattomasti, kun en aikoinaan nähnyt Tiktakia koskaan livenä. Ainutlaatuinen elämys se varmasti olisi ollut.
En malta olla listaamatta kärkibiisejä. Tilastointi kun mielestäni on niin mukavaa. Omat suosikit top kolme Tiktakin biisikatalogista: 1. Minne vaan 2. Heilutaan 3. Tänä yönä taivaaseen
Kaihoisasti muistaen Tiktakia, ja hyvää jatkoa eri piireissä ja tekemisissä tytöille toivottaa Musiikkia Korville.

sunnuntai 9. joulukuuta 2007
Parisen viikkoa sitten oli todella hyvä päivä
Otsikossa lainaan Yön Olli Lindholmia ja hänen marraskuun lopun hyvää päiväänsä. Yö kävi Porissa, kuten MK aikaisemmin asiasta uutisoi. Meikäläisen keikkaraportti löytyy toisaalta, joten liitän linkin sinne. Mahtava keikka oli!
Linkkivinkki: Yö Porissa
Linkkivinkki: Yö Porissa
lauantai 8. joulukuuta 2007
Antaa Ruoskan jälleen piiskata
"Rabies" on huhtikuussa julkaistan albumin nimi. Esimakua levystä tarjoillaan Tapaninpäivänä digitaalisessa muodossa. Tämän singlen nimi on "Pirunkieli" ja orkesteri Suomen Rammstein, Ruoska.
Ruoska on kuulunut meikäläisen suuriin suosikkeihin noin neljän vuoden ajan. Löysin bändin niin sanoitusti vahingossa, mutta sille tielle se vei. Vertaukset Rammsteiniin aiheuttivat itselleni mielenkiinnon tutkia Ruoskan heiluntaa tarkempaa.
Tällä hetkellä omistan kaikki Ruoskan levyt, ja muutos ensilevyn koneettomasta ja ponnettomasta poljennasta nykyisin erittäin rankkaan industrialiin on huima. Nimenomaan syntikoista irti saadut lisäefektit kera solisti Mennanderin persoonallisen lausuntaan (ei laulanta, toim.huom.). Ärrää korostetaan ja koo kuulostaa vahvalta ja uhmakkaalta myös. Suomi on hieno kieli.
Paras Ruoska-kappale on ehdottomasti "Tuonen viemää". Siinä oleva melodia kierrättää mainiosti synariffiä. Vetovoima on taattu. Uutta materiaalia odotellessa miesten MySpace-sivusto tarjoaa esimakua tulemasta. Alla linkki.
Linkkivinkki: Ruoska @ MySpace

torstai 6. joulukuuta 2007
Onnea yhdeksänkymppinen Suomi!
Näin Itsenäisyyspäivän kunniaksi kaivamme YouTuben arkistojen aarteista "Maamme" -laulun. Esittäjäksi valitsen henkilön, joka on ollut vuoden verran jo poissa meidän hiippakunnasta, mutta teki ikimuistettavan sykäyksen kotimaiseen populaarimusiikkiin. Olkaamme hyvä, lakki päästä, ylös nousten ja yhdessä laulaen. (Varsinainen laulu alkaa minuutin paikkeilta)
keskiviikko 5. joulukuuta 2007
Kumpi vai kampi
Jenkeistä tulee kaksi poppari-näyttelijää, jotka laskisin melko tarkkaan samalle viivalle. Hillary Duff ja Lindsay Lohan. Jälkimmäinen on viime ajat keskittynyt kunnolla itsensä nolaamiseen, ääliömäisyyteen ja epäesimerkilliseen elämään. Duff taasen profiloitui kaiken maailman pehmopurkka lizziemcguireksi.
Kumpi on parempi näyttelijä? LL taitaa olla vähän monipuolisempi, kun HD on ollut yhden saman kiltintytön rooleissa. Eikä tämän blogin kuulu arvostella elokuvia sitä paitsi, vaikka olen niidenkin suurkuluttaja.
Kumpi on parempi levyttävä artisti? Paha sanoa noin äkkiseltään. Molemmilla on samankaltaista poprokkia, jossa radioystävällisyys on taattu. Kummankin elokuvissa on runsaasti musiikkikohtauksia, jossa monipuoliset tyttelit pääsevät näyttämään kyntensä. Vetäisin flikat lopulta samalle viivalle.

Laatua
Seuraavaksi listaan lupaamani vastakohdat "Sontaa" tekstille eli "Laatua". Parhaat kappaleet top vitonen just nyt.
1. Anna Abreu: "Ivory Tower"
- Mahtavaääninen taskuraketti, jonka musiikki kuulostaa maailmanluokan tasoiselta. Ei uskoisi todellakaan kotimaiseksi. Kakkossinkku kovempi kuin ensimmäinen, vaikka jo se osoitti taidot.
2. Nightwish: "Bye Bye Beautiful"
- Anette ja pojat veivaavat reteästi. Marcon lisävokaalit värittävät kappaletta hyvin ja koneellisuudella luodaan mahtavaa lisätunnelmaa.
3. Serj Tankian: "Empty Walls"
- SOAD-vokalistia yksinään. Taso vähintään yhtä huikeaa kuin orkesterin kera. Persoonallinen äänenkäyttäjä ja esiintyvä artisti.
4. Bloc Party: "Flux"
- Uuden ajan poprock-bändejä koneellisin ilmaisuin. Toimii mainiolla sykkeellä.
5. Movetron: "Ei kenenkään maa"
- Hieno paluukappale. Ans kattoo millainen yleisilme bändillä on tulevalla levyllään.
Jälleen saa esittää omia näkemyksiään näistä. Eli hop hop kommentoimaan.

Anna Abreu,
Bloc Party,
dance,
hevi,
metalli,
Movetron,
Nightwish,
pop,
rnb,
Serj Tankian
tiistai 4. joulukuuta 2007
Sontaa
Jatketaanpas tilitystä edellisen viestin tapaan. Musiikkia mahtuu maailmaan niin paljon, että välillä joukkoon mahtuu pahoja harhalaukauksia. Itse listaan seuraavaksi top vitosen tämän hetken suurimmasta "sonnasta". Pienet perustelut liitän toki mukaan, ettei jää epäselväksi miksi juuri mikäkin on mitä on.
1. Apocalyptica feat Christina Scabbia: "S.O.S. (Anything But Love)"
- Vierailevien artistien mukaanottaminen on ihan jees idea ja Apocat on muuten toimiva pumppu. Scabbian laskisin muutenkin b-tason hevipopin laulajaksi, joten sinänsä hänelle laulettavaksi jäänyt slovarintynkä jää nimensä mukaisesti tyngäksi. Ei sytytä, kun on märkiä tikkuja.
2. Fergie: "Clumsy"
- BEP-mimmiä soolona. Edellinen isojen tyttöjen pillittämisestä kertonut kappale ei loppupelissä ollutkaan niin huono kuin kuvittelin. Tämä on pahempi hasardi. Rnb-musiikin heikkoutta kuvaava kappale. Juuri kun itse olen lämmennyt joillekin rnb-kappaleille, niin tulee tällaista sontaa.
3. Lenny Kravitz: "I'll Be Waiting"
- Tähän kohtaan haluan lukijoilta (te kaikki kolme?) kommenttia. Miksi Lenny K on niinkin arvostettu esiintyjä kuin on? En ole koskaan ymmärtänyt hänen musiikin päällensä.
4. HIM: "The Kiss Of Dawn"
- Pidän HIMin musiikista, vaan tälle en lämpeä. Tuorein levy piti olla rankinta Ville Valo & Soitinorkesteri HIMiä koskaan ikinä milloinkaan. Mukarankkaa teennäistä jaarittelua, ha!
5. Spice Girls: "Headlines"
- Comeback-jahkailua. Viisi likkaa, joista varsinaisesti ei ole kunnon laulajia edes yhtään. 90-luvun menestyshittien takaa löytyi hyvät taustamiehet, sen takia se musiikki iski silloin. Niin minuakin, siis kappaleet, ei laulajat.
Saa kommentoida! Seuraavaksi (eli tässä lähitulevaisuudessa) listaan parhaat top 5 perusteluineen.

Apocalyptica,
Christina Scabbia,
Fergie,
hevi,
HIM,
Lenny Kravitz,
pop,
rnb,
Spice Girls
Huonoja biisejä hienolla artistilla
Olen jonkin sortin Katri Ylander -fani. Koen vain suurta vääryyttä, että Katrin tasoinen iloinen, reipas ja upeaääninen nuori flikka joutuu laulamaan niin surkeita kappaleita, kun hänellä on ollut. Yltiöpäistä radiopoppia pahimmillaan.
"Onko vielä aikaa?", "Mansikkamäki" ja "Aamuaurinkoon" ovat neidon singlejä, joista tosin ei kukaan mukaan saisi sen enempää irti, mitä näistä hutilaukauksista voi saada. Viimeisin kappale "Valehdellaan" sisältää reteät pop-paukkeet, mutta kertosäe tarjoaa lässähtävän kohdan, jolloin kappaleesta katoaa lopullinen vetovoima.
Rohkenen väittää, että iskelmämusiikki voisi olla Katrin äänelle sitä parasta musiikkia. Tai ainakin parempia popkappaleita. Olen puhunut, ugh!

maanantai 3. joulukuuta 2007
Venyväistä soolomatskua
Laihon Kimmon alterego Elastinen on sitten Fintelligensin aikojen muuttunut musiikillisesti vetoaviin suuntiin. Jos paikoin F:n aikana tuntui Elastisen ja Iso-H:n höpinät kovinkin korneilta uhoilta mainiosti tuotettujen taustojen päällä, niin viimeistään soololevyjen kohdalla kavereiden todelliset taidot ovat paljastuneet.
Itse en pahemmin voi kommentoida Iso-H:n sooloa, koska en ole kuullut kuin sen yhden hittisinglen. Elastisen levyiltä taasen on tarjoiltu maukkaita raitoja, joita ryydittävät monipuoliset musisoinnit. "Elaksis Kivi" tarjoili veikeän sanaleikin jo nimessään ja "Anna soida" oli lopullinen soololäpimurto. Tuorein "E.L.A." on viihdytyskategoriassaan täyden kympin luokkaa.
Single "Ovet paukkuu" on tarttuva raita ja tuorein "Häivytään" pistää entistä kovemmaksi. Paikoin jopa trancemaisiin mittoihin kasvava kappale tuo mieleen Elastisen vierailun Daruden albumilla. Ehkä D tarjosi E:lle pari demonauhaa, heh.
Elastisesta on kasvanut vakavastiotettava esiintyjä. Ei pelkkää uhoa ja tuhoa, vaan ennestään hyvänkuuloiseen materiaaliin on tullut lisää energiaa. Huippua jopa!

sunnuntai 2. joulukuuta 2007
Kimpale kultaa
Lauri Tähkä & Elonkerjuun "Tuhannen riemua" vastasi orkesterin lopulliseen läpimurtoon. Edellinen toi yhtyeen jo suuremman yleisön ilmoille, mutta "Pauhaava sydän" ja tuore "Kimpale kultaa" aikaansaivat tuplaplatinarajan rikkoutumisen levymyynnissä. Se on notta vaan sillä lailla, että hirviästi onnee teille pojat ja likka!
lauantai 1. joulukuuta 2007
Onnistunut laina
Yleensä samplet ("sämplääminen, lainaaminen") herättävät suuresti keskustelua. Joko niistä pitää tai niitä inhoaa. Samankaltaiselta kuulostaminen lasketaan nykyään lainaamiseksi. Oli miten oli, mielestäni samplejen käyttö on vähintään kohtalaisen suotavaa. Ei se minua haittaa. Kunhan luvat ovat enimmäkseen kunnossa.
Loppuvuoden aikana on kuultu melko onnistunutta samplen kierrätystä. Siitä on vastannut aiemmin lähinnä kiekumisella ja ärsyttävällä r&b-musiikilla esiintynyt Craig David. Nyt hän on koskenut niinkin pyhään asiaan kuin "nimikaimansa" David Bowien katalogiin.
"Let's Dance", 70-luvun discopophelmi, vääntyy mainiolla tavalla Craig Davidin "Hot Stuffissa". Mielenkiintoinen versio, toimii kympillä. Maistiainen alempana. Toimiiko teille, toverit?

perjantai 30. marraskuuta 2007
90-luku tekee paluun
Itse kasvoin 1990-luvun esiteininä, teininä ja täysikäisyyden kynnyksellä. Näin ollen sen vuosikymmenen musiikki on eniten lähinnä sydäntäni.
Onnekkaita ovat ne (ja me) ysärifanit, jotka saavat nauttiakseen suuren määrän comebackeja. Movetron julkaisi jo paluusinglensä tällä viikolla. XL5 tekee paluun. Usko tai älä! Niin tekee myös purkkapopin kuninkaat Tanskasta, nuo vekkulit Aquan jäsenet.
Dr. Alban ja Pandora, ruotsalaiset 90-luvun pumput jatkavat paluutaan. Waldo. Hölmöltä kuulostavalla äänellä mörissyt musiikin monitoimimies. Ihahaa! Ihanaa. Edelleen odotan eniten Solid Basen paluuta. Parasta ruotsieurodancea koskaan ikinä milloinkaan.

Viis virsiä veisaat
Tuskinpa Samuli Edelmann ajatteli näin, kun kävi käsiksi urakkaansa. Miekkonen äänitti kirkossa hillityn levyn, joka koostuu virsistä.
Teini-idolina aikoinaan läpilyönyt, sittemmin häjyillyt ja ryyppyennätyksiä tehnyt Edelmann tuntuu rauhoittuneen viime vuosina merkittävästi. Viimeiset kolme pop-albumia ovat olleet jo pientä esimakua tulevasta. Silti tuskin kukaan odotti niinkin radikaalia muutosta poppiin kuin virret.
Virsiä ei pahemmin ole veisattu poplaulajien toimesta. Siispä Edelmann toimii sopivasti jäänmurtajana asian suhteen. Kenties seuraavaksi Tilkkutäkki -levysarjan hengessä joku poppari tekee omia näkemyksiään gospel-kappaleista.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007
Maailman nopein cover?
Naapurimaan Machinae Supremacy tekaisi nopeaan tahtiin Britney Spearsin tuoreen "Gimme More" -singlehitin coveriksi. Väittäisin, että kyseessä on vähintään Ruotsin ja Euroopan ennätys, jos ei nyt sentään maailmanennätys.
Bongata kappaleen voi muun muassa YleX:ltä, joka soittaa sitä kohtalaisen tiuhaan tahtiin.
Bongata kappaleen voi muun muassa YleX:ltä, joka soittaa sitä kohtalaisen tiuhaan tahtiin.
Tunnisteet:
Britney Spears,
Machinae Supremacy,
metalli,
pop
Porista Valtakunta
...ainakin kolmena iltana loppuvuoden aikana.
Porilaislähtöisen Yön "Valtakunta"- konserttikiertue saavuttaa ex-kotipaikkansa muutamaan otteeseen ja ympäri Suomenkin mennään kovaa vauhtia.
Itse menen tänään paikalle todistamaan Yön nykykuntoa ja ennen kaikkea konserttimuodossa. Yhden porilaisen ja muutaman tamperelaisen Yö saavutti tuorellaan levyllään jälleen mukavasti kuuntelijoita. Jo likemmäs kolmekymmentä vuotta sitten alkanut suomirokin jättiläisen ura on kieltämättä kunnioittettavan pitkä. Hittiä hitin perään.
Loppuun urli allekirjoittaneen Valtakunta -arvioon. Linkkivinkki: Valtakunta-näkemys
--
Tunnisteen "pop" ja "iskelmä" kuvaavat parhaiten Yötä. Rokkivaihe jäi kultaiselle kahdeksakytluvulle.

tiistai 27. marraskuuta 2007
Menninkäispop kohtaa hevipopin
Kuten tiedossa jo on ollut, niin Indican Jonsu laulaa Nightwishin "Last Of The Wilds" -kappaleen suomenkielisen version nimeltään "Erämaan viimeinen".
Sanomattakin lienee selvää, että digi- ja nettiaikana kaikki vuotaa jostain, joten nyt YouTube tarjoilee kyseisen kappaleen etukäteen. Kyseessä ei ole video, vaan pelkkä audioklippi, mutta ei se menoa haittaa. Vähintään veikeältä kappale kuulostaa, kun Jonsun ääni kuitenkin on niin tunnistettavan persoonallinen. Olisiko siis Jonsu ollut parempi korvaamaan Tarja Turunen kuin Anette Olzon? Vai aiheuttaako tämä kiukkua Yövissy-faneissa tällainen kokeilu?

Anette Olzon,
hevi,
Indica,
Nightwish,
pop,
Tarja Turunen
maanantai 26. marraskuuta 2007
Brittiläinen taitelijaneläke
Pop-prinsessa Lily Allen sanoo 22-vuotiaana olevansa valmis jäämään varhaiseläkkeelle muutaman vuoden kuluttua. Niin, onhan se rankkaa tehdä vielä yksi levy ja jäädä onnellisesti kaksvitosena viettämään oloneuvoksen päiviä.
Lily sanoo, että sitten kerkee tekevänsä jotain hyödyllistäkin. Onhan toki muusikon ura vain muusikon ura.

Kyselyt jäihin
Toistaiseksi vaivutan kyselyt MK:ssa jäihin. Suurmenestystä ei niille herunut, joten säppiä niille. Paremmaksi Nightwish-laulajaksi päätyi Turusen Tarja yhdellä kokonaisella äänellä vasten Anette Olzonin nollaa.
Jotain muuta sitten taas varmaan tänä illalla lisää.
Jotain muuta sitten taas varmaan tänä illalla lisää.
Tunnisteet:
Anette Olzon,
hevi,
musiikkia korville,
Nightwish,
pop,
Tarja Turunen
perjantai 23. marraskuuta 2007
Kesähitti kääntyy jouluhitiksi
Juuri kun pääsin päivittelemästä tämän vuoden kesähittiä, niin jo alkaa paukkua. Tea ja pojat ovat vääntäneet "Tytöt tykkää" kappaleeseen tyystin uudet sanat. Joulun hitti on tässä!
Linkkivinkki: "Tontut tykkää"
Linkkivinkki: "Tontut tykkää"
Mikä oli kesän hittien hitti?
Joka kesä kuuluu renkutus, jota veivataan kyllästymiseen saakka. Ennen kaikui "Coco Jamboo", "Macarena", "Bailando" jne kaltaiset toistoon ja vetovoimaan luottavat rallit. Se oli eurodancen kulta-aikaa se.
Viime vuosien kesähitit eivät ole jääneet aivan samalla tavalla ihmisten mieliin. Kuka esmes muistaa sitten PMMP:n "Rusketusraitojen" yhtä sävyttävää hittiä 2000-luvulla? Vahvin ehdokas vastaavanlaiseksi superhyperkesähitiksi oli tämänvuotinen Tean "Tytöt tykkää". Humoristinen ja todella tarttuva kevyt pop-pala. Tea nousi tavallaan puskista esiin. Ex-Jane -mimmi on itsessään sen verran pirteä sähköjänis, että sinänsä on aivan suotavaa antaa hänelle kunniaa kesän 2007 The Biisistä.

torstai 22. marraskuuta 2007
Euradancea maailmalle
Hinnerjoen lahjan, ei ihan tavallisen Virtasen (Villen), Daruden, kolmas levy näki pienten alkuvaikeuksien jälkeen vihdoin päivän valon tovi sitten. Viivästymistä aiheutti erilaiset selkkaukset, jotka ovat vihdoin voitettu ja tuore platta kuumottaa suomalaisten danceystävien levylautasella.
Debyytin aikoihin kukaan ei voinut välttyä "Sandstormilta", jonka nimi oli nimensä veroinen. Maailma valloitettiin hetkessä. Toisen, sen kuuluisan vaikean levyn, kohtaloksi jäi lähinnä hyllylle jääminen. Hetkeksi kaikki jo luulivat Iso-D:n kadonneen.
Vaan mitä vielä. Kolmas levy "Label This!" liittää jälleen rehvakkaasti. Soundi on muuttunut hivenen. Meno ei. Anna palaa!

keskiviikko 21. marraskuuta 2007
Yöpalana E-Typeä livenä
Eurodance taipuu live-Erikssonilla vähän eri tyylillä. Kas tässä E-Typen tuorein megahitti ihan aidosti vetäistynä:
tiistai 20. marraskuuta 2007
Konkarit kiertueella
Ensin oli Mestarit Areenalla, sitten Ladyt Lavalla. Onko seuraavan trion nimike sitten Konkarit Kiertueella?
Trio on meinaa sellainen kuin Kari Tapio, Paula Koivuniemi ja Jorma Kääriäinen. He esiintyvät yhdessä Riku Niemen johtaman orkesterin. 12 konserttia 28 muusikon turvin. Aika massiivista.
Niemi teki jo aiemmin yhteistyötä Kääriäisen kanssa, mutta uskoisin yhteissävelen löytyvän helposti myös Tapion ja Koivuniemen kera. Hienoja artisteja jokainen ja varmasti kokonaisuutena upea kiertue luvassa ensi vuoden aikana.

Jorma Kääriäinen,
Kari Tapio,
Paula Koivuniemi,
Riku Niemi
maanantai 19. marraskuuta 2007
Sivuston tunnari
Päätin, että blogissani pitää olla oma tunnussävelmä. Onhan sentään kyseessä musiikkiblogi.
Tässä se on, Alexian, tuon upeaäänisen italoeurodancettaren "Summer Is Crazy". Siitä varastin tuon niin sanotun sloganin sivulleni. Olkaapa hyvä, livesetti lähes kymmenen vuoden takaa:

Kolmas kysely
Edellinen kysely ei kerännyt suurta hurmiota. Ainoastaan yksi vastaus tuli kysymykseen, "kuka on paras Suomen Idols-voittaja?". Hanna Pakarinen vei voiton kilpakumppaneistaan Ilkka Jääskeläisestä ja Ari Koivusesta.
Uuden utelun aiheena on Nightwish. Kumpi laulajattarista on paree?
Uuden utelun aiheena on Nightwish. Kumpi laulajattarista on paree?
Tunnisteet:
Ari Koivunen,
Hanna Pakarinen,
idols,
Ilkka Jääskeläinen,
musiikkia korville,
Nightwish,
pop
lauantai 17. marraskuuta 2007
Draamakuningatar valssasi!
Lauantai-illan Huuman seurauksena näkyi ihme. Tarja Turunen, tuo dramaattinen naisvokalisti, joka oli Kiteeltä ponnistavan maailmanluokan hevibändin ex-keulahahmo. Niin, juuri hän. Hän suorastaan veti omanlaiset valssit tv-ruudussa. Miten Tarja, joka Nightwishissa heilui vain jykevästi paikallaan pisti heiluen? Onko Anette Olzon antanut tanssikuvioille esimerkkiä?
--
Tämän ei ole tarkoitus olla Tarja Turusen mollaamisviesti, vaan itse omistan Tarjan viime jouluisen levyn, joka omasta mielestäni on vähintään kohtalaisen hyvä. Myös Tarjan Nightwish-aikaiset musisoinnit ovat varsin miellyttävää musiikkia korvilleni. Uusimman levynkin meinaan jossain välissä hankkia.
--
Tämän ei ole tarkoitus olla Tarja Turusen mollaamisviesti, vaan itse omistan Tarjan viime jouluisen levyn, joka omasta mielestäni on vähintään kohtalaisen hyvä. Myös Tarjan Nightwish-aikaiset musisoinnit ovat varsin miellyttävää musiikkia korvilleni. Uusimman levynkin meinaan jossain välissä hankkia.
Tunnisteet:
Anette Olzon,
hevi,
Nightwish,
pop,
Tarja Turunen
Toisen onni
Anna Eriksson nousi viikolla uutisaiheeksi niissä merkeissä, että hän sanoi "ei" tulevalla hittibiisille. No, mistäs sitä kukaan tosissaan edes uskoi, että "Perutaan häät" -niminen kappale voisi nousta suureksi hitiksi. Lyriikka on kömpelö, mutta tarttuvuutta kappaleessa totta vie on.
Eriksson on profiloitunut enemmän rokin, popin ja iskelmän välille seilaavaksi hienoääniseksi artistiksi, kun taas kappaleesta hitin itselleen saanut Anne Mattila on lähes puhdasverinen iskelmäflikka, vaikka poppia hänen tanssimusiikkiin ripotellaan.
Tällä kertaa oli Annen onni, ettei Anna levyttänyt viisua.

torstai 15. marraskuuta 2007
Vielä Viisuista
MK elää Euroviisujen huumassa ja tulevaisuudessa katsastan jokaista artistia lyhyesti. Sanomatta lienee selvää, että itse Euroviisut Serbiassa vuonna 2008 tulee olemaan myös esillä jossain mittakaavassa.
Joidenkin mielestä on "noloa" seurata Euroviisuja. Miksi? Iloinen ja ennen kaikkea aina jotain väritystä sisältävä musiikkitapahtuma. Osittainen elämys, jokavuotinen pakko. Eli juuri sitä viihdettä, mitä kaivataan.

Hannan seuraaja värikkäästä joukosta
Suomen Euroviisuedustaja on joku seuraavista!
Dancepoppia esittävät Cristal Snow, Movetron ja Ninja. Rokimpaa otetta kuullaan Crumblandilta sekä Teräsbetonilta. Vahvoja naisvokalisteja ovat värikkäät Vuokko Hovatta, Jippu ja Hanna Marsh. Iskelmää ei sovi taaskaan unohtaa ja euroiskelmät esittävät tuore tangokuningatar Jenna Bågeberg, Mikael Konttinen ja konkari Kari Tapio. Kristian Meurmanin lasken mustaksi hevoseksi, kun miehen tyylilajista ei oikein kukaan osaa sanoa mitään.
Äkkiseltään nostan kovimmaksi ennakkosuosikiksi Cristal Snow'n. Uskokaa vaan!

Cristal Snow,
Crumbland,
Euroviisut,
Hanna Marsh,
Jenna Bågeberg,
Jippu,
Kari Tapio,
Kristian Meurman,
Mikael Konttinen,
Movetron,
Ninja,
Teräsbetoni,
Vuokko Hovatta
Seuraaja Hannalle
Tänään selviää Suomen Euroviisu-karsintakisaajat. Kello kuusitoista paikallista aikaa ilmoitetaan ne 12 kisaajaa, jotka taistelevat paikasta seuraavissa viisuissa. Sääntöjä on rukattu sen verran, että nyt kilpaillaan vain yhdellä kappaleella ja on pudotusuhka.
Kommentoin kisaajien selvittyä lisää aiheesta.

Single - katoava lunnonvara
Katoavaista on kauneus, niin singletkin. Kotimaassa.
Suomen virallisella singlelistalla on tälläkin hetkellä artisteja, jotka tottelevat nimiä Mr. Nordic Bet, Oliver ja Iskias. Vielä, ei ainakaan vielä, suurelle yleisölle mitenkään tunnettuja, mutta kuitenkin sen verran pienelle piirille, että singlet listoille asti nousevat. Singlejä myydän niin harvassa paikassa enää, että oikein hirvittää.
Tuntemattomalle bändille on kova juttu päästä virallisille listoille. Näin ollen singlelistallekin pääseminen kuuluu yleensä ensimmäiseen merkkipaluun bändin CV:hen. Seuraava on aina se niin sanotun kokopitkän esille saaminen. Singlelistalta on hyvä pompata tietoisuuteen.
Miksi sitten Briteissä ja Jenkeissä singlet myyvät vielä reilusti enemmän? Isommat musiikkipiirit, onko se ainoa selitys? Miksei Suomessa enää panosteta singleihin? Itse kuulun siihen piiriin, joka säännöllisesti katselee kaupan pikkukiekkolaarin läpi myös muiden ohessa. Olen nähnyt muitankin ihmisiä singlehyllyillä. Nyt pitäisi vain elvyttää sitä kulttuuria enemmän nettilatauslistoilta. Ei kaiken tarvitse olla niin helppoa. Vanhan kunnon levylaari on ostosparatiisi.
--
Mr. Nordic Bet on pokerihuuman sivutuote, Oliver Virroilta pomputtava rokkipoppoo ja Iskias porilaista äijärockia.

tiistai 13. marraskuuta 2007
Kylli-tädin paluu
Pari vuotta takaperin rintasyöpään sairastunut Kylie Minogue tekee marraskuun lopussa paluun.
Uusi single "2 Hearts" soi jo radioissa, ja ytimekkään "X" nimen saanut kokopitkä tulee olemaan loppuvuoden positiviinen myyntitykki. Aiemmin kesällä julkaistu Kylien tuplalevy esitteli neitosen livekuntoa. Vakavasta sairaudesta toipunut Kylie on taas loistokunnossa, joten tervetuloa takaisin.

maanantai 12. marraskuuta 2007
Toinen kysely
Ensimmäisen kyselyn osalta meni tasaisesti. Kysyin, että mikän "mielestäsi musiikkia korville". Voittajaa ei löytynyt, sillä sekä "CD-" että "LP-levy" keräsivät yhden äänen ja "hiljaisuus"-vaihtoehto yhden. Kiitoksia te kaikki kolme äänestäjää.
Nyt selvitellään parasta kotimaan Idols-voittajaa.

Ensi vuoden mielenkiintoisin yhteistyö
Ensi vuonna suomirokin legenda Ismo Alanko julkaisee uuden levynsä. Siitä maistiaisia tarjoillaan vielä loppuvuoden 2007 aikana. Tuottajan pallilla heiluu melko yllättävä nimi: Jori Sjöroos. Mies, joka muistetaan loistavasta Fu-Tourist -projektistaan ja nykyisin mm. PMMP:n takaa.
Tunnisteet:
Fu-Tourist,
Ismo Alanko,
Jori Sjöroos,
PMMP,
pop,
rock
perjantai 9. marraskuuta 2007
Kaksi tyttöbändijulkaisua luvassa
Ensi viikon keskiviikkona julkaistaan kaksi mielenkiintoista, mutta kovin erilaista levyä. Spice Grilsin kauan odotettu (?) paluulevy, joka on "tylsä" kokoelmalevy ja PMMP:n lastenlauluista koottu albumi.
Kummankin materiaalia löytyy levyhyllystäni, mutta väittäisin PMMP:n vievän näistä kahdesta pidemmän korren. Viimevuotinen Leskiäidin tyttäret oli kaksikosta bändiksi kasvaneen yhtyeen toistaiseksi paras levy.

keskiviikko 7. marraskuuta 2007
Ensin Madonna, sitten Britney ja seuraavaksi.. Beyonce?
Madonna teki tyylipuhtaan dancepop-levyn pari vuotta takaperin. Aiemminkin pieniä dance-elementtejä napsinut ikärouva hankki nälkäisiä tuottajia levylleen ja sai jopa ABBA-ukot antamaan luvan kierrätykseen. Väittäisin, että "Confessions Of A Dance Floor" on Madonnan paras albumi koskaan.
Britney Spears, tuo joulukuun lapsi, mutta siviilielämältään aivan loskaisen lokakuun tapaus, lataa tuoreella levyllään uusia tuulia. Lähemmäs dancepopin kiehtovaa maailmaa mennään "Blackoutin" tunnelmissa. Todennäköisesti tästäkin tulee Britneyn levyhistorian suurin merkkipaalu.
Beyonce Knowles on profiloitunut r&b-pimuksi. Huhut heittelevät villejä kuulumisia. Beyonce mahdollisesti vaihtaa tulevaisuudessa dancepopin pariin. Mielenkiintoista sanoisin!

Beyonce Knowles,
Britney Spears,
dance,
Madonna,
pop
Leevit uusinnassa
Tänään keskiviikkona julkaistaan tribuuttilevy Leevi And The Leavingsien kunniaksi. Aikas maukas levylista meinaa. Esiintyjätkin näyttävät mielenkiintoisilta. Sinkkuina toistaiseksi julkaistu Egotripin ja Happoradion versiot.
1. Happoradio: Unelmia ja toimistohommia
2. Viikate: Teuvo, maanteiden kuningas
3. Mariska: Poika nimeltä Päivi
4. Egotrippi: Rin Tin Tin
5. Stella: Elämä ikkunan takana
6. Jani Wickholm: Elina, mitä mä teen?
7. Nieminen ja Litmanen: Tuhannen markan seteli
8. Brightboy: Kyllikki
9. Kemopetrol: En tahdo sinua enää
10. 51 Koodia: Pohjois-Karjala
11. Maj Karma: Muotitietoinen
12. Uniklubi: Koko talvi kesämökillä
13. Maija Vilkkumaa: Kerro terveiset lapsille
14. Olavi Uusivirta & Paula Vesala: Pimeä tie, mukavaa matkaa
15. Timo Rautiainen: Pohjoisen taivaan alla
16. Poor Seamus: Nainen toiselta planeetalta
17. Calf: Raparperitaivas
18. Ville Leinonen & Samettivallankumous: Kiinalaisessa pesulassa

maanantai 5. marraskuuta 2007
E-Typen tarinaa - Eurohevari
Bo Martin Erik Eriksson, kaverien kesken E-Type, innostui 90-luvun alussa silloin tuloa tehneestä musiikkityylistä. Eurodance, tuo joidenkin mielestä suuren suuri kirous synnytti bändejä kuin sieniä sateella. Kotimaassamme oli Aikakoneen, Movetronin ja muiden esiinmarssia, mutta Ruotsista kavahti entisen hevimusiikon rumpalin palli kovaa vauhtia alta pois. Oli aika pistää tanssijalka vibattamaan.
Vuonna 1965 syntynyt pitkänhuiskea (likemmäs kaksimetrinen) pitkätukka teki toisen ruotsalaisen konemuusikko Stakka Bon kanssa kaksi singleä vuosina 1991 ja 1992. Ensimmäinen soolosingle sai kasteen vuotta myöhemmin ja oli nimeltään "I'm Falling".
Miehen lauluääni on aina ollut tunnistettavan persoonallinen. Laulanta ei ole ollut mitenkään puhdasta laulua, vaan pikemmin puhelauluksi muuntuvaa. Räppiä se ei suoranaisesti ole, vaan miehen tyyli on ollut omanlainen, aivan kuten Scooterin HP Baxxterin huudot.

Aavan meren tuolla puolen
Niin, oletkos miettinyt viime vuosien tangokuninkaallisia. Osaatko nimetä uuden vuosituhannen kuninkaat ja kuningattaret? Entä 90-luvun puolivälistä alkaen? Jep jep, melko tyhjää heittää pääkopassa.
Aikoinaan kisojen alkaessa kruunattiin vain kuninkaita parin vuoden ajan, kunnes 1987 oli ensimmäisen naispuoleisen kuninkaallisen aika. Tasa-arvoisten vuosien varrella on monia tähtilaulajia noussut jopa perintösijoilta superjulkisuuteen. Vahvimman uran näistä lienee tehnyt Heidi Kyrö.
Loppuun en malta olla laittamatta omia listauksia parhaista tangokuninkaallista. Arvioni perustuu kokonaisvaltaiseen uraan iskelmämusiikin saralla, ei pelkkään tangojen esittämiseen.
Kuninkaat top3: 1. Jari Sillanpää 2. Antti Raiski 3. Tomi Markkola
Kuningattaret top3: 1. Marita Taavitsainen 2. Saija Varjus 3. Kirsi Ranto

Antti Raiski,
Heidi Kyrö,
iskelmä,
Jari Sillanpää,
Kirsi Ranto,
Marita Taavitsainen,
Saija Varjus,
Tomi Markkola
Saksalaiset lainaajat
Saksalaisen jurnutushumpan mestarit nuo veikeät Scooterin pojat ovat tehneet jälleen kappaleen, joka varmasti värittää ihmisten mieliä monin tavoin. Scooterillahan ei tunnetusti ole mitään omaa, vaan kaikki napataan tyylikkäästi muilta. Se ei esmes minua haittaa, vaan päinvastoin. Mukava on bongata erilaiset kierrätykset. Tällä kertaa kyseessä on Emilia, joka jäi yhden hitin ihmeeksi. Kai te muistatte sen, "i'm a big big girl" jne..
Uusi levy ilmestyy pikapuolin. Joten vuosittainen levytahti pysyy hyvin kuosissa. Ennätys on muutaman vuoden takaa, kun Scooter julkaisi peräti kolme kokoelmaa yhden vuoden aikana. Oheessa silti sitä tuoreempaa humppaa.

sunnuntai 4. marraskuuta 2007
Ring ring
Kauas on ajasta menty, kun kännyköiden soittoäänet olivat pelkkää ring ringiä. Siispä itsekin sellaisen luurin omistavana, johon saa tilata aitoja soittareita, valitsin tänään uuden äänen. Uusi luritus on E-Typen "True Believer". Aiemmin telefoonia ovat huudattaneet mm. Infernalin "I Won't Be Crying" ja Liquid Blackin "Lost Beyond Sadness".
Tuosta E-Typesta kirjoittelen joku päivä enemmänkin. On meinaa yksi suuria suosikkejani.

lauantai 3. marraskuuta 2007
Idolin viemää
"Mä haluun aidoliksi". Tapasi muuan Ruonansuun Jope laulamaan.
Anna Abreu esiintyy viikonloppuna Porissa messuilla, Ari Koivunen heiluu Japanin (!) listalla, Kristiina Brask avasi kotisivunsa, Kristian Meurman lauloi eilen mikkiin ja tänään Huuman viemänä.
Haluatko Sinä idoliksi?
Anna Abreu esiintyy viikonloppuna Porissa messuilla, Ari Koivunen heiluu Japanin (!) listalla, Kristiina Brask avasi kotisivunsa, Kristian Meurman lauloi eilen mikkiin ja tänään Huuman viemänä.
Haluatko Sinä idoliksi?
Tunnisteet:
Anna Abreu,
Ari Koivunen,
idols,
Jope Ruonansuu,
Kristian Meurman,
Kristiina Brask,
pop
Pelattaisiinko ristinollaa taas?
Suomalainen dancepop tekee kovaa paluuta. Nyt tarkoitan nimenomaan suomenkielistä dancepoppia.
Chorale ja Dacia ovat raivanneet pitkän tien marginaalista kaupallisuuden paratiisiin. Listamenestystä on herunut ihan kiitettävällä tavalla. Väittäisin, että Dacia on tällä hetkellä jopa kovempi kuin aiempi suursuosikkini Chorale.
Mutta niistä palaajista.. Movetron. Juu, muistattekos sen kolmikon, jossa punapäinen nainen lauleskeli Romeosta ja Juliasta. Minä muistan erittäin hyvin 90-luvun alussa Porin Kauppiksen messuilta, kun Movetron oli keikalla. Elämys sen ikäiselle nassikalle.
Movetron on tosiaan tekemässä paluuta. Bändin toistaiseksi työn alla olevilla sivuilla on näyte tulevasta. Menkääpä ottamaan maistiaisia. Minusta se kuulostaa mainiolta.
Linkkivinkki: Movetron.fi

Musiikki korville ja muille ruumiinosille
Aloittelen sitten minäkin tätä "uraa" näissä merkeissä. Epäsäännöllisesti lupailen lisäillä tänne kaikenlaista, mitä sitten ikinä tähän blogiin näen sopivaksi.
Musiikkia korville, tuo termi tuli mieleen, kun ajattelin nimeä tälle. Musiikki on suuresti lähellä sydäntä, joten päätin alkaa rustailemaan siitä joitakin jorinoita. Korvat toki eivät ole ainoa väline, joiden avulla musiikkia vastaanottaa. Tärkein väline se toki on, mutta lisäosina pitänee mainita kädet, jalat ja aivot, jotka suodattavat musiikin tuottaman äänen korvillemme.
Musiikki tuottaa mielihyvää, se rentouttaa. Tarpeen tullen se myös kiivastuttaa. Aiheuttaa puhetta. Mitä vielä? Näyttää hyvältä, kai se niinkin on, jos on värikäs solisti. Tuntuu hyvältä. Niin sen täytyy olla. Musiikkia korville ennen kaikkea.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)