Vielä ehtii äänestää The Kesähittiä, joka on Musiikkia Korville -blogin oma epävirallinen kesähitti vuosimallia 2009. Viisi päivää aikaa jäljellä, sitten on kaksi viikkoa kulunut siitä, kun virallisesti avasin äänestyksen.
Harmittaa suunnattomasti, kun en bongannut Promoeta aiemmin mukaan kisaan. Katsokaa vaikka itse, tässä olisi voinut olla huima kesähitti myös meille suomalaisille:
Promoe: Svennebanan
perjantai 26. kesäkuuta 2009
Michael Jackson on kuollut
Kiistaton popin kuningas Michael Jackson oli. 80- ja 90-luvun kappaleet olivat timanttisia. 2000-luvulla comeback ei vielä kerinnyt käynnistymään kunnolla, olisiko koskaan lähtenytkään pyörimään, mutta vanhojen superhittien kanssa voimme elää jatkossakin. Jätetään hänen musiikin ulkopuoliset seikat sivuasiaan, koska tänään suremme popmusiikin kärkinimen poismenoa.
Laitan tähän vielä oman suosikkini Jacksonin kattavasta tuotannosta. Monia loistobiisejä jäi monia. R.I.P.
Michael Jackson: Smooth Criminal

torstai 25. kesäkuuta 2009
Kovinta iskelmää juuri nyt
Koska listaukset ovat mieleeni, päätin rustata tämän hetken top vitosen iskelmäkappaleista, jotka ovat ehdotonta eliittiä. Vääräleuat voivat naureskella Yölle listalla, mutta tosifanit ymmärtävät nyky-Yön linjauksen. Itseäni ei haittaa lainkaan onko kyseessä vanhaa vai uutta Yö-musiikkia, molemmat iskee kovaa.
1. Neljänsuora: Siipirikko
2. Yö: Loisto
3. Saija Tuupanen: Tartu hetkeen
4. Anne Mattila: Toivon sulle
5. Annika Eklund: Valonarkaa
Lyhyet perustelut: Neljänsuoran kappale on mielestäni jo nyt tulevaisuuden karaoke-iltojen ehdoton helmislovari, Yö iskee aina, Saija Tuupanen on näyttävä laulaja ja biisitkin siinä sivussa kolahtavat, Anne Mattila tekee takuuvarmaa työtä ja Annika Eklund esittää erinomaista äänenkäyttöä viisussaan. Pahoittelen, ettei Annen biisiä löytynyt.

Tunnisteet:
Anne Mattila,
Annika Eklund,
iskelmä,
Neljänsuora,
Saija Tuupanen,
Yö
Iskelmälaulaja käänsi kelkkaa
Muistatteko sellaisen iskelmälaulajan kuin Johanna Siekkinen? Hän nautti hetken hurmoksen tuomaa suosiota 90-luvulla. Nyt hän on Terminator-termin "selkä".
Nykyään Johanna on vieläkin suhteellisen nuori, ollen vasta 32-vuotias, mutta musiikkiura on heittänyt häränpyllyä, positiivisessa mielessä. Iskelmä on vaihtunut trendikkääseen klubipoljentoon, joka napsii housemusiikista suurimmat elementtinsä.
Tässä hieman vertailupohjaa. Kesäyö -kappale sisälsi selvät plagiaatit Vaya Con Diosin klassikkobiisistä, vaikka Johannan levy-yhtiö kaiken kiisti. Wikipedia tietää samoin kertoa sellaisen seikan, että toinen suuri poptähti olisi myös joutunut kierrätyksen kohteeksi. Valitettavasti en muista kyseistä kappaletta, enkä voi tarjota esimerkkiä YouTuben kautta, koska siellä ei sitä ole.
Johannan laulutyylissä joku risoi, sen muistin harmaasti ysäriltä, ja se taisi olla hänen artikulaatio. Kesäyössä se häiritsi, mutta Kaihomieli ja surusilmä -viisussa ei enää haitannut. En tiedä johtuiko se siitä, että kyseessä on kuitenkin melko laadukas iskelmäkappale. 2000-luvun alussa Johanna kerkesi vielä koittamaan Suomen Euroviisukarsinnoissa englanninkielisellä ehdokkaalla.
Findance.com julkaisi ensimmäisenä uutisen Johanna Siekkisen täyskäännöksestä. Feel What You Feel -niminen danceraita löytyy linkin alta. Joten ei muuta kuin vertailemaan ja pohdiskelemaan, että oliko sujuva muutos. Ai niin, Findancen haastattelussa Johanna sanoi, että kenties suomeksi esittäisi musiikkia vielä. Olisikohan se myös dancepainoitteista?

dance,
iskelmä,
Johanna Siekkinen,
Vaya Con Dios
tiistai 16. kesäkuuta 2009
The Kesähitti 2009 -äänestys
No ni! Nyt antamaan ääni ja vaikuttamaan. Äänestysaikaa on viime vuotisen tapaan kaksi viikkoa. Vuonna 2008 julkaisin äänestyksen alkaneeksi 23. kesäkuuta, joten olemme karvan verran aiemmin liikkeellä. 18 ääntä lohkesi vuosi takaperin, eli ei jäädä tänä vuonna heikommaksi. Ehdokkaat ovat tässä:
Ehdokas 1: Calvin Harris: I'm Not Alone
Ehdokas 2: Andrea Demirovic: Just Get Out Of My Life
Ehdokas 3: Tinchy Stryder feat. N-Dubz: Number 1
Ehdokas 4: Cheek: Jos mä oisin sä
Ehdokas 5: Kristinia DeBarge: Goodbye
Ehdokas 6: Aamupojat feat. Waldo & Päivi Lepistö: Eurodance
Ehdokas 7: Deep Insight: Dangerous
Lisäksi pistän kyselyyn mukaan vaihtoehdon "Joku muu, mikä?", joita voit ehdottaa esmes tämän viestin yhteydessä.

The Kesähitti 2009 - ehdokas nro 7
Viime kesäiseen tapaan The Kesähitti -haussa seitsemäs ehdokas on Musta Hevonen. Kappale, jonka ei välttämättä pystyisi kuvittelemaan kesähitiksi, mutta omaa kuitenkin mahdollisen potentiaalin napata itselleen kyseinen titteli. Tässä siis viimeinen ehdokas ennen äänestyksen aloittamista.
..ja ehdokas on Deep Insight! Tuoreimman levyn ensisingle Rock With Me Band oli surkeaakin kamalempi renkutus, mutta uusin maistiainen Dangerous iski sivullekirjoittaneeseen. Ehkä mukavat konesoundit tuovat kivan lisän kappaleeseen.
On muuten kolmas tämänaiheinen kappale lyhyen ajan sisällä. Kuka osaa nimetä kaksi muuta viisua, jossa kertosäe menee melko lailla samalla tavalla?
ASTEIKKO 1-10: 7
+ Tarttuva kertosäe
+ Viulusovitus
+ Rouheat synat
- Helposti unholaan jäävä?
Deep Insight: Dangerous

Deep Insight,
kesähitti,
musiikkia korville,
pop,
rock
perjantai 12. kesäkuuta 2009
The Kesähitti 2009 - ehdokas nro 6
Kesähittinä voisi olla hieman ei niin vakavissaan tehtyä eurohumppaa. Toki tämä kuulostaa ehdalta ja todella vetovoimaiselta. Aivan kuin olisivat ammattilaisia. Ihmekös tuo, kun toinen puolisko Aamupojista eli Anssi Honkanen muistetaan kotimaisesta danceduosta Kaksiosta.
Anssi ja Renne Korppila tunnetaan NRJ:n aamuohjelmasta ja pojat ovat tehneet enemmän ja vähemmän tosissaan kappaleita. Kokopitkä debyytti on kaupoissa juuri nyt, jolta muun muassa tämä eurodance-musiikkityyliä kumartava kappale löytyy.
Mukana menossa Waldo ja Movetronin Päivi Lepistö. Mitä mukamas vielä kaivataan?
ASTEIKKO 1-10: 9
+ Eurodance!
+ Waldoa suomenkielellä!
+ Lepistön Päivin kertosäe tuo mieleen Movetronin
+ Aamupoikien räpit
- (ei ole)
Aamupojat feat. Waldo & Päivi Lepistö: Eurodance
P.S. Tässä pieni livepätkä.

Aamupojat,
Anssi Honkanen,
dance,
Kaksio,
kesähitti,
Movetron,
musiikkia korville,
Päivi Lepistö,
Renne Korppila,
Waldo
Uutiskatsaus viikot 22 & 23
Pienen tauon jälkeen kerkeän päivittelemään MK:takin. Muistellaanpas "parhaita" paloja kahdelta menneeltä viikolta.
Aluksi suru-uutinen suomipopin ystäville. Matti Inkinen, joka muistetaan erityisesti SIG-orkesterin solistina, on kuollut. Bändi teki kivoja kappaleita, joten R.I.P. Matti.
Kesän ainoan keikkansa Porin RMJ:ssa heittävä Antti Tuisku on täällä taas, musiikillisesti. Pientä hiljaiseloa levyttävänä artistina viettänyt Tuisku julkaisee Juuret -nimisen singlen, joka on jo radioiden soitossa. Lyriikka on mielestäni jotenkin ööö.. luonnonläheinen, eikä ne Antin vokaalitkaan edelleen varsinaisesti miellytä. Kevyt dancepop-aiheinen tausta taasen on silkkaa rautaa.
Tämä uutinen miellyttää itseäni. Christina Aguilera on tehnyt pari "ihan kivaa" kappaletta, mutta jos ja kun hän tosiaan tekee yhteistyötä elektronisen musiikkikentän tyyppien kanssa, niin sehän on ainoastaan todella hieno asia. Yybertrendikästä dancepoppia kaikki tällä hetkellä vääntää, mutta ei siihen koskaan kyllästy!
Ei siinä sen enempää tällä kertaa. Loppukevennykseksi viikkojen biisit, eli oheessa ne: Placebo - For What It's Worth ja Aste - Poikkeus Sääntöön. Asteen huima Bogart Co. -sample puree ja mitä, kaikuuko Placebon taustalla Kissin I Was Made For Lovin' You?

Antti Tuisku,
Aste,
Bogart Co,
Christina Aguilera,
Kiss,
Matti Inkinen,
Placebo,
RMJ,
Sig,
uutiskatsaus
maanantai 1. kesäkuuta 2009
The Kesähitti 2009 - ehdokas nro 5
19-vuotias Kristinia DeBarge astelee lavalle keinuttavalla rnb-popillaan. Hän on myös viides The Kesähitti -ehdokas.
Juuri kun allekirjoittanut tosiaan on alkanut sietää rnb:ta, kunhan siinä on tarpeeksi pop-mausteita, niin hyviä biisejä tästä genrestä tulee kuin sieniä sateella. Samplaamalla muun muassa eurodancemaisia soundeja rnb-pop on noussut kuin varkain suureen suosioon.
Ai niin, kiinnittäkää huomiota sampleen. Na Na Na Hey Hey..., ainakin kiekkoihmiset tunnistavat.
ASTEIKKO 1-10: 5
+ Trendimusiikkia
+ Hieno sample
- Lopulta hieman tylsähkö?
Kristinia DeBarge: Goodbye

Kristinia DeBarge,
musiikkia korville,
pop,
rnb
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)