maanantai 5. marraskuuta 2007

E-Typen tarinaa - Eurohevari

Bo Martin Erik Eriksson, kaverien kesken E-Type, innostui 90-luvun alussa silloin tuloa tehneestä musiikkityylistä. Eurodance, tuo joidenkin mielestä suuren suuri kirous synnytti bändejä kuin sieniä sateella. Kotimaassamme oli Aikakoneen, Movetronin ja muiden esiinmarssia, mutta Ruotsista kavahti entisen hevimusiikon rumpalin palli kovaa vauhtia alta pois. Oli aika pistää tanssijalka vibattamaan.

Vuonna 1965 syntynyt pitkänhuiskea (likemmäs kaksimetrinen) pitkätukka teki toisen ruotsalaisen konemuusikko Stakka Bon kanssa kaksi singleä vuosina 1991 ja 1992. Ensimmäinen soolosingle sai kasteen vuotta myöhemmin ja oli nimeltään "I'm Falling".

Miehen lauluääni on aina ollut tunnistettavan persoonallinen. Laulanta ei ole ollut mitenkään puhdasta laulua, vaan pikemmin puhelauluksi muuntuvaa. Räppiä se ei suoranaisesti ole, vaan miehen tyyli on ollut omanlainen, aivan kuten Scooterin HP Baxxterin huudot.

Ei kommentteja: