perjantai 26. syyskuuta 2008

Suomen Euroviisufinalistit selvillä

No niin, pitkästä aikaa päivitystä ja heti tempaistaan kunnolla. On aika esitellä Suomen Euroviisufinalistit!

Remu Aaltonen ei esittelyjä kaipaa. Sitä voidaan miettiä, miten Remu ottaa paikan vastaan vai ottaako mukaan Tean, jonka kanssa teki äskettäin mielenkiintoisen kappaleenkin. Jari Sillanpää ei myöskään suuremmin esittelyä ole vailla. Euroviisuehdokas muutaman vuoden takaa. Tällöin kohua aiheutti Frederik, joka väittä Takes 2 To Tangon olleen plagiaatti häneltä. Kolmas tuttuakin tutumpi herrasmies on Tapani Kansa, jolla vauhtia piisaa vieläkin. Iskelmämaestroa ei pahemmin muokata popkuoseihin, eikä tarvitsekaan.

Naisenergialla jyräävät Sani, Janita ja Riikka. Kolme etunimi-artistia ovat kukin tyystin erilaisia. Aikakone-Sani on laulanut dancepoppia, Janita soulimpaa materiaalia ja Riikka on vasta toiminut taustalaulajana aina Euroviisuissa asti.

Passionworks, Tiara ja upouusi poikabändi Vink kaipaavat vielä lisätutkimusta ennen tarkempaa analyysia. Signmark on ehdottomasti Suomen Euroviisuiluhistorian mielenkiintoisin nimi. Kaveri on kuuro ja tehnyt jo yhden levynkin. Hienoa, että saa mahdollisuuden näissä kisoissa.

Bändirintamalla räjähtää. Kaksi comebackin tehnyttä, tai oikeastaan toinen on tehnyt jo. Kwan oli hiljaisrintamalla, kun Mariko sooloili ja tanssi tv:ssä. Waldon joukot, Waldo's People on timantinkova ehdokas karsinnan voittajaksi. Näin alkuvisiona sanoisin. Mutta ei tässä kaikki. Lisäpälätystä näiden asioiden tiimoilta tulee vielä useaan otteesen MK:ssa.

Ei kommentteja: