Olen huomannut, että viime aikoina YleX:n Iltapäivässä olevassa osioissa nimeltään Rytmibarometri tuodaan esille mielenkiintoisia kappaleita, joista todella on hiteiksi asti. Esittelen tässä muutaman ässän tahi muuten vain mielenkiintoisen tekeleen.
Viimeisin oli The Veronicasin Untouched, joka on austraalialaisen kaksosduon esittämää tiukka poppia modernein maustein rehvakkaasti edeten.
Chris Cornell feat. Timbalandin Part Of Me kappaleen kuulin samaisesta barometrista. Tämä jakoi mieleni ensin kovastikin, mutta pitää kyllä nostaa hattua, että rokkikukko Cornell on lähtenyt ultratrendikkään tuottajan leipiin. Ei äkkiseltään olisi uskonut!
Kotimaista melodista metallia vahvoin popmaustein edustava Villieläimen Kaiverrettu hiekkaan oli ja on edelleen todella hienonkuuloista musiikkityylien yhdistelyä. Jopa Suomeksi laulavaksi Nightwishiksi tätä voisi kutsua!
Silti alkuvuoden 2009 mielenkiintoisin kappale on ehdottomasti tämä: Mikael Gabriel feat. Chasen Älä jätä mua. Suomenkielistä rappia kera englanniksi lauletun kertosäkeen ja todella kaihoisaa pianonpimputusta. Toimii!
Muista siis joka arkipäivä YleX:n Iltapäivän Rytmibarometri tuntuu esittelevän kello 16.30. aikoihin kappaleita, jotka eivät ole vielä hittejä, mutta sellaisiksi nousevia. P.S. Tämä ei ole maksettu mainos :D
maanantai 2. maaliskuuta 2009
YleX:n Rytmibarometri tuo hittejä esiin
Tunnisteet:
Chase,
Chris Cornell,
metalli,
Mikael Gabriel,
Nightwish,
pop,
rap,
The Veronicas,
Timbaland
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti